torstai 30. kesäkuuta 2016

Viimeiset kuusi viikkoa

Mun mahakivut ei oo vieläkään helpottanut. Iltaisin tekee välillä niin kipeää että en voi muuta kun huutaa. Äiti ja Isi alkaa olee vähän kypsiä näihin joka iltaisiin itkumaratoneihin. Joskus kuitenkin ilta menee ihan hyvin, etten itke kuin puol tuntia yhteensä tai joskus harvoin en ollenkaan. Ollaan saatu jos jonkin näköistä ohjetta. Syötä pystyasenossa, nukuta mahalleen tai kyljellään, kanna mahalleen tai kyljellään. Taputa peppuun, selkään tai kylkeen että saa röyhyn tulemaan. On hierottu mahaan öljyä ja jalkapohjia jne. Käytiin myös Osteopaatin vastaanotolla, ei ollut mitään erikoista. Toinen puoli niskasta oli vähän jumissa, sukuvika siis. Koitettiin homeopaattisia lääkkeitä, ne ei auttanut yhtään. Kahden päivän kokeilun jälkeen päädyttiin takas tuttuihin tippoihin, jotka nyt edes vähän auttavat. Kaikilla tuntuu olevan mielipide miten ne mahakivut ja ilmavaivat saa pois. Mutta kait tässä oikeesti auttaa vain aika. Parin viikon päästä oon 3 kuukautta niin silloin kuulemma pitäis alkaa helpottaa. Mä toivon kanssa niin.




Yks yö äiti koitti laittaa mulle peräpuikkoa. Mä en tykänny et äiti laittaa mitään mun takapuoleen. Punnasin takas ja niin tuli peräpuikko ja vähän tavaraa ulos. Noh, äiti ei tästä lannistunut koitti vaan sitkeesti tunkea peräpuikkoa sisään. Sitten mä truuttaasin oikeen kunnolla ja sieltähän sitä tavaraa lensi pitkin kylpyhuoneen seiniä. Äiti piru vie oli nopee ja kerkes väistää, siihenhän mä tähtäsin. Tässä vaiheessa äiti tokaisi „Tää ei oo enää hauskaa“ Kolmannen kerran äiti vielä yritti mut tulos oli sama. Neljännellä kerralla peräpuikko oli jo melkeen sulanut, mut tunki kuitenkin persuksiin. Sitten se tajus pitää takapuolen posket kiinni etten vaan saa puristettua sitä ulos. Noh, siihen mä sit jotenkin rauhoituin, en kyll tiedä auttoiko se hemputin puikko mitään. Äiti ei oo sen jälkeen laittanut mulle peräpuikkoa. Tähän virnuileva hymiö.

Mä aloin ottaa kontaktia enempi tossa seitsemän viikon tienoilla. Välillä "vahingossa" flirttailin, hymyilin ja jokeltelin marimekon lumimarja-tyynylle tai meijän huoneen katolle. Nooh, aina ei voi onnistua. Äiti on tosi iloinen aina silloin kun jaksan ottaa kontaktia. Monet sanoo et mä oon tosi söpö, silloin pitää muistaa hymyillä ja jokellella. Tähän silmää iskevä hymiö.




Äiti tajus vasta pari viikkoa sitten että tykkään ihan hirveesti tanssimusikiista ja tanssimisesta. Yks ilta en meinannu rauhoittua syömisen jälkeen eikä mua huvittanu nukkua. Äiti keksi ku perjantai- ja lauantai-iltaisin tulee antennevorarlbergista partymix et musat  vaan täysille ja tanssimaan. No mä rauhoituin heti, äiti luuli et mä nukun. En mä nukkunut mä vaan nautiskelin. Äiti koitti viedä nukkuu mut en mä nyt yksin sänkyyn halunnu jäädä ku tuli niin hyvää musaa. Äiti toisti tän rituaalin pari kertaa ja sit se tajus et pitää kauemmin tanssia. Pari tuntia me jorattiin, siinä oli vaan yks puolen tunnin ruokatauko. Äitillä tuli ihan hiki ja mä nukuin yöni oikeen hyvin. Yks ilta se laitto jotain tuutulauluja soimaan aatteli et josko mä niihin rauhoittuisin. Ehkä mä vähän rauhoituin mut kyll mä mieluummin ysärimusaa kuuntelisin.

Ens kuussa me lennetään Suomeen moikkaa äitin puolen sukulaisia. Tähän sydän. Mä kävin passikuvassa ja mulle teetettiin passi. Täällä se ei maksanut ku 13€ ja on voimassa 6 vuotta (tai niin kauan ku kuvasta tunnistaa). Siihen passiin piti ilmoittaa mun pituus ja silmien väri. Ei ne kyll kauaa oo voimassa ku niin nopee kasvan ja silmien väri muuttuu, luultavasti.



Äiti on välillä sellanen tohelo ja nyt imetyksen myötä puhuu ja kirjoittaa mitä sattuu. Esimerkiksi yks aamu aamupalapöydässä se kaato mun päälle lasillisen vettä. Noh, onneks se oli vaan kylmää vettä eikä kuumaa teetä. Yks kerta se unohti laittaa mun turvakaukalon turvavyöt kiinni, onneks automatka oli lyhyt. Sit yks yö se nukutti mua rinnan päällä ja mä luiskahdin siitä melkeen lattialle ku äiti oli nukahtanut kesken kaiken. Yhtenä toisena yönä olin menny peiton alle piiloon, heräsin siellä ja aloin sätkimään että äitikin heräisi. Äiti sanoo usein mulle ku mä itken että „älä huoli, äiti on tässä“. Miten musta tuntuu että välillä mua vähän huolestuttaa just se ja sit alkaa itkettää vaan enempi.


Kiitos Suvi, kiitos Melissa!


Terveisin Kimi 11 vkoa ja 2 päivää

p.s. Oon myös äitin personal traineri, aina ku se haluis istua (tai syödä), niin alan itkee niin et sen on pakko hytkyttää mua et rauhoittuisin. Ei äiti pääse ainakaan lihomaan tai laihtumaan niinku se joskus ite virheellisesti sanoo.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Saksan suosituin urheilulaji?

Niin, jalkapallo. Euroopan Mestaruuskisat ovat menossa ja niitä hehkutettiin kuukausi tolkulla ennen kisoja. Jokaikinen kauppa oli/on täynnä jalkapallo-krääsää. On paitaa, pyyhettä, huiveja, hattuja, kasvovärejä, lippuja, ihan mitä vaan mieleen tulee niin varmasti löytyy. Se on selvä Saksa on jalkapallo-maa. Luultavasti vain kourallinen saksalaisista ei seuraa näitä kisoja.


Kaikenlaista krääsää löytyy


Itse tykkään katsoa ja yleensä kisa kuin kisa niin innostun kannustamaan. Kunhan vaan on maa jota on kiva kannustaa. Suomi kun on näissä peleissä ollut vähän heikoilla. Saas nähdä onko Suomi koskaan mukana?


Suomitytöt kannusti Saksaa vuonna 2014

Noh, tosiaan asun maassa jossa jalkapallo on ISO juttu joten Saksaa on helppo kannustaa. Itselläni se jalkapallotunnelma vie aina jotenkin mennessään. Vuonna 2014 oli MM-kisat Brasiliassa ja silloin tuli jonkin verran seurattua otteluita. Hauskinta oli hetket kun oltiin Suomessa Puumalassa mökissä jossa ei ollut sähköä. Kuunneltiin pelejä radiosta ja koitin toiselle saksantaa parhaani mukaan. Siinä jos jossain oli sitä tunnelmaa.  Mutta miten kävikään kun Saksa voitti? Ei tuntunut missään, vaikka iloinen olin kun Saksa voitti. Mut jotenkin tuli vain tyhjä olo... Ehkä en ole vielä sisäistänyt että asun Saksassa (noh, vasta viisi vuotta). Toisaalta Saksa ei koskaan tule olemaan rakas "kotimaani". Tulen aina olemaan suomalainen joka asuu Saksassa. Tästähän oli jo vähän puhetta edellisessä postauksessa.


Lisää krääsää

Täällä tämä oman maan kannustaminen on erittäin tärkeää, mielestäni joillain menee vähän yli. Autoihin, mopoihin, skoottereihin, parvekkeisiin, ikkunoihin, työpöydälle ilmestyy maan lippu tai liput. Kenellekkään ei jää epäselväksi mitä maata kannatat. Aion joku kerta hommata omaan autoon samanlaiset liput, mutta suomenliput tietenkin. Ihan vaan kiusaksi. Söpöin näky jonka viime kisojen aikana näin, oli skootteri jossa takana heilui pieni Portugalin lippu. Se taisi olla tällä alueella ainut laatuaan. Maiden lippujen käsittely onkin täällä muualla Euroopassa vähän erilaista. Esimerkiksi naapuriravintolan seinässä on roikkunut jo kaksi vuotta se sama saksanlippu joka sinne voiton merkiksi laitettiin. Voitte vaan kuvitella missä kunnossa se on nyt. Suomenlippua arvostetaan eikä sitä ikinä kohdella kaltoin. Tai ainakin minut ja monet muut on niin opetettu.


Paparazzi vaanii pusikoiden takana. Tollaiset liput jos löytyis suomenlippuna niin ostaisin ja asentaisin autoon.


Isäni kysyi kerran mitkä on Saksan kolme suosituinta urheilulajia? Noh, kuulemma ensin tulee jalkapallo, toiseksi tulee jalkapallo, kolmatta ei kukaan enää tiedä. Tiedätkö sinä?



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Aber Hallooooo!!

Uuteen paikkaan soittaminen menee yleensä näin:

Hallo! 

-Puheluihin vastataan vain sanomalla Hallo! eli Hei!

Hallo, hier ist Kati

 -Suomessa on opetettu että aina pitää esitellä itsensä.

Ich kenne nicht. 

-Niin miten voisitkaan tuntea jos soitan ekaa kertaa...?

Ich möchte Termin machen. 

- Haluaisin varata ajan.

Sitten juttu voi lopahtaa siihen jos kyseisessä paikassa ilmoitetaan tylysti että ei oteta uusia asiakkaita tai seuraaava vapaa aika on esim. kahden viikon päästä (minulle tämä olisi ok, mutta yrittäjälle ei). Joskus ihmettelen miten yksityisyrittäjällä on varaa sanoa että soita joskus myöhemmin uudelleen. En ymmärrä. No eipä ole tullut soitettua uudestaan.

Soittaminen esim. lääkäriasemalle:

-Praxis Dr. Frau Wunderlich

-Hallo, hier ist Kati.

- - -

Kuuluu vain tyhjää.... outoa ettei vastata takaisin vaan siellä odotetaan että jatkan asiani esittämisen. Tulee hetkeksi sellainen tyhmä olo. Sitten kyllä jatketaan ja vastataan normaalisti kunhan olen kertonut asiani.



Välillä oman nimen lausuminen on vaikeaa ja olenkin nyt kehittänyt kirjaimilleni sanat joista toivottavasti ne ymmärretään oikein. Meinaan jos sanon vaan Kati se yleensä kirjoitetaan Kathi, koska se on täällä lyhennys Katharina nimelle. Tai sitten nimeni kuullaan Gabi nimiseksi. Koitan aina tavailla KAA-AA-TEE-III, kyllä se sitten useimmiten menee oikein. Välillä luullaan että Kati on sukunimi koska olen tottunut sanomaan etunimen ensin. Ei löydy tiedostosta toisessa päässä sanotaan. Sukunimen kanssa on vaikeampaa mutta olen kehittänyt NIKLAS-ISAR-EMIL-MICHAEL-ISAR ja nyt vihdoin neljän vuoden jälkeen tuntuu että sukunimikin kirjoitetaan heti oikein. Jee!! Koitan loppuun vielä vitsailla että se on suomalainen nimi, sitten toisessa päässä ymmärretään että eivät kuulleet nimeä totaalisen väärin.




Meillä tosiaan on kännyköiden lisäksi festnets eli lankapuhelin. Sillä soittaminen on halpaa ja jos soitat omalle kylälle, silloin ei tarvitse edes kylän alkunumeroita vaan voit näpyttää suoraan loppunumerot. Kätevää. Yksi asia mikä häiritsee on ihan mahdoton määrä näitä suoramarkkinoijia, puhelimen kautta soittavat myyjät tai huijarit niinkuin Jumi sanoo. Aina on joku haluamassa sulta jotain, yleensä rahaa. Useasti olet voittanut jotain ja sit tarttis vaan antaa pankkitilin numero niin se laitettaisiin tilillesi. Ja nämä ei myöskään usko jos sanoo ettei tarvii soitella. Eli siinä mielessä nää puhelinkauppiaat tuntuu olevan sitkeämpiä kuin Suomessa. Onneksi näitä puheluita ei ainakaan omaan pre paid liittymälliseen kännykkään ole tullut. Vielä.




Jotain pientä vikaa on viime vuosina ollut näissä puhelinyhteyksissä. Soittaessa Jumin siskolle siellä päässä näyttää että oma eli mummi soittaa. Meille tulevat puhelut menevät alakertaan ja sitten ihmetellään. Anoppi asuu alakerrassa ja hänellä on oma liittymä. Luulet soittavasi kaverisi äidille mutta puhelimeen vastaakin kaverisi. Mutta luulet että nyt on kaverisi käymässä äitinsä luona mutta selviää että puhelu olikin mennyt kaverillesi eikä hänen äidilleen. He asuvat myös niin että äiti asuu alakerrassa ja kaveri yläkerrassa. Kun meillä on linja varatttu, niin puhelut menevät silloinkin alakertaan anopille, kätevää kun on oma puhelinvastaaja alakerrassa. Mutta välillä niin raivostuttavaa. Tämä on ehkä pieni ongelma näissä vanhoissa taloissa joissa on monta puhelinliittymää.




Hotellissa työskennellessäni (myös Suomessa) minulla oli ongelma kuulla nimet oikein. Kolmannen kerran jälkeen kun kysyin, Entschulding tai Wie bitte, en enää kehdannut kysellä. Joskus kirjoitin nimet suunnilleen sinnepäin ja sitten sisäänkirjautumisen yhteydessä korjasin tiedot järjestelmään. Onneksi näin neljän vuoden jälkeen olen oppinut saksaa sen verran ettei pahemmin mitään mokia ole enää käynyt. Niin no tosiaan enhän ole enää hotellissa töissä, mutta uskoisin että puhelimeen vastaaminen onnistuisi nyt paaaljon paremmin.







perjantai 10. kesäkuuta 2016

Parasta ulkosuomalaisuudessa!!

Ulkosuomalaiset bloggaajat saivat haasteen London and beyond-blogin bloggaajalta Lenalta. Kiitos vaan haasteesta, johon päätin nyt kuitenkin ottaa osaa.




Mikä onkaan ulkosuomalaisuudessa parasta? Vaikea kysymys jota olen koko eilispäivän miettinyt ja oikeestaan mitään erityistä ei tullut mieleen. Kunnes mieleeni tuli ihan tällaisia yksinkertaisia asioita.




-Olen jotenkin erityinen ja erikoinen henkilö, Suomessa olin vain sitä peruskauraa. Varsinkin kun asun alueella jossa on lisäksi vain muutama hassu suomalainen. Muun maalaisia löytyy mutta ne on jo nähty. Suomalainen on saksalaisten mielestä jotenkin eksoottinen.

-Suomalaisten kesken on hauska puhua suomea ja arvostella muita. Tässä piilee kuitenkin vaara että joskus joku ymmärtää mitä puhutaan.

-Voin olla aito hullu suomalainen. Asiat joita teen ei (ehkä) katsota kieroon koska olenhan suomalainen. Saan toisin sanoen paljon anteeksi.

-Suomalaisilla leipomuksillani ja kokkailuillani olen päässyt moniin sydämiin. Luomukseni sopivat saksalaiseen makuun. Ei sillä etteikö ne olisi Suomessa maistuneet.

-Saan päteä Suomi-tietoudella ja erikoisuuksilla. Kerrankin tiedän jostain asiasta eniten. Luojan kiitos perheeni ja ystäväni ovat kiinnostuneet suomalaisesta kulttuurista. Eivätkä ainakaan vielä ole kyllästyneet lauseeseen joka alkaa näin „Meillä Suomessa on tapana...“

-Minulla on kaksi kotimaata, joista kumminkin Suomi on (vielä) rakkaampi. On ihana lähteä lomalle Suomeen, ihana olla tutussa ympäristössä rakkaiden seurassa. Mutta on myös ihana palata takaisin omaan kotiin Saksaan, jota onkin jo ollut ikävä. Ja sitten voikin taas ikävöidä Suomea.

-Se ettei ole tyytynyt elämään „helpon“ kautta. Poistuin mukavuusalueelta, haasteita halusin ja niitä sain. Esimerkiksi kun alussa saksankieli ei sujunut ja koitin hommata autolleni vakuutusta ja rekisteröidä sitä. Vaikeaa on ollut mutta suomalaisella sisulla on selvitty. Perkele!

-Toisaalta taasen se ettei kuulu kumpaakaan maahan kunnolla. Toisaalta olen onnellinen etten asu Suomessa kun asiat ovat välillä erittäin negatiivisia ja politiikka on mitä on. Saksassa taasen en seuraa uutisia niin intensiivisesti koska en aina jaksa keskittyä mistä siinä nyt puhuttiin. Elän ikään kuin kuplassa, enkä oikein ota kantaa mihinkään.

-Tykkään saksalaisesta elämäntyylistä vaikka välillä mietinkin että mitä ihmettä? Suomessa tuli tehtyä asioita suorittamalla ja täällä nautin enemmän olostani.


-Parasta on juuri synnyttäneenä, se oma pikku tuhisija. Jota Suomessa elämääni jatkaneena olisin tuskin ikinä saanut. Se on tällä hetkellä ihan parasta!


torstai 2. kesäkuuta 2016

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Leberkäse, Fleischkäse, Fleischlaib tai Brühwurstsorte on Saksalainen, Itävaltalainen ja Sveitsiläinen 200 vuotta vanha perinneruoka. Tämä on toinen "paikallinen" herkku jonka esittelen, jota täällä asuvat vetelevät napaan miltei joka päivä. Ainakin allekirjoittaneen toinen puolisko söi tätä aikaisemmin joka päivä.

Leber = Maksa
Käse = Juusto

Noin vapaasti suomennettuna, mutta Baijerilaisessa versiossa ei ole kumpaakaan.
Sanat tulee vanhoista sanoista kuten Lab & Kasi tai Laib & KäsLaib tarkoittaa sanaa limppu.

Leberkäse paistetuilla kananmunilla, perunasalaatilla, salaatilla ja Brezelin kera.

Tarjoillaan perunasalaatin tai paistettujen perunoiden kanssa. Mutta halutessasi Ochsenaugenin eli paistetun kananmunan kanssa. Makean tai tavallisen sinapin kanssa, itse tykkään enempi suomalaisesta sinapista. Minun mielestä maistuu kaukaisesti HK:n siniseltä, sillä erotuksella ettei ole ollenkaan jauhoja. Baijerilaiseen Leberkäseniin tulee esim. naudanlihaa, rasvaista possunlihaa, pekonia, vettä, suolaa ja meiramia. Kutterissa jauhetaan sileäksi massaksi ja kaadetaan vuokaan ja paistetaan uunissa.


Leberkäse suomalaisen perunasalaatin ja sinapin kera, nam!


Leberkäse neljälle hengelle:

400 g Vähärasvaista naudanlihaa
400 g Rasvaista sianlihaa
200 g Pekonia
250 ml Vettä
1 tl Suolaa
1 tl Valkopippuria
1 kpl Sipuli
1 rkl Meiramia
Voita vuuan voiteluun.

Lihakaupasta tai ruokakaupasta voi ostaa valmiin seoksen nimeltään Brät tai Wurstteig valmiissa vuuassa ja sitten se paistetaan uunissa. Yhden kilon vuoka paistetaan 175 asteessa n. 1,5 tuntia ja vesiastia laitetaan pohjalle jotta tulee kosteutta.

Leberkäse ja vesihaude uunissa.


Leberkäseä maustetaan myös sipulilla, chilillä tai pizzamausteilla (emmental, pun & vihr paprika, suolakurkku, kinkku ja pizzamauste). Näin keväällä kausituotteina saatavana myös Bärlauchin eli Karhunlaukan kanssa. Henkilökohtainen suosikkini on Chilileberkäse, nams!




Lämpimiä Leberkäsesämpylöitä myydään lihatiskeillä, ruokakaupoissa, huoltoasemilla, grillikioskeilla (Imbiss) yleensä ottaen missä vaan.



Olihan tämä vähän kuiva, kun välissä ei ollut mausteita.

Myydään myös kylmänä eli sämpylän välissä on muutama ohut viipale Leberkäseä ja pari suolakurkkuviipaletta.