torstai 19. toukokuuta 2016

Ekat viikot kotosalla

Isi tuli hakemaan meitä sairaalasta, oli muistanut ottaa maxi cosin mukaan. Mutta oli „unohtanut“ haalaripuvun, pipon ja hanskat kotiin, vaikka äiti oli jättänyt ne tarkoituksella siihen maxi cosiin (että isi muistaa ottaa ne mukaan). Oli oikeen irrottanut suojasäkinkin pois, en tiedä mitä se isi oikeen ajatteli. Onneksi säkki oli kuitenkin autossa, niin en ihan vilustunut matkalla. Äiti oli vähän hormoonihöyryissä ja ihmetteli että mitä se isi oikeen tekee. Tähän hymiö joka pyöritelee silmiä.


Matkalla kotiin.



Eka päivä siinä meni toisiin tutustuessa ja mä taisin nukkua paljon. Niin paljon että isi ei oikeen tajunnut että vauvat tarvitsee paljon unta. Isi olisi kovasti halunnut mun kanssa leikkiä ja jutella mutta mua vaan väsytti. Ekana iltana nukahdin isin syliin ja äiti sanoi isille että nyt viet Kimin nukkumaan sänkyyn. Isi ei oikeen tajunnut että mut piti viedä sänkyyn niinku heti, isi koukkaskin kylpyhuoneen kautta. Pitihän hampaat pestä ensin. Niin ei mun hampaat vaan omansa. Äiti oli taas vähän hormoonihöyryissä ja isille paasas että mut piti laittaa ensin sänkyyn. Äitille on niin tärkeetä että mä nukun. Isillä ei ollut mitään hajua siitä kuinka meidän yöt oli sairaalassa mennyt. Niin että en mä aina kiltisti nukkunut, välillä oli niitä vatsavaivoja ja silloin en pysty nukkumaan. Silloin mua kouristaa masusta, mä kitisen ja itken. Isi ja äiti on välillä ihan hermona kun mua ei saa rauhoitettua. Toka yö oli pahin silloin mä itkin ja kitisin melkeen koko yön. Isi ja äiti vuorotellen koitti saada mua rauhoteltua, huonoin tuloksin. Silloin tais molemmat miettiä että mitä tuli tehtyä. Tähän hymyilevä hymiö.

Vauvan käyttöohjevihko.


Ekalla viikolla kätilö kävi kuutena päivänä katsomassa meitä. Kätilö vahti että koska mun napanuoran pätkä irtoo, se laitto siihen joka päivä jotain öljyä ja talkkia. Sitten se neuvoi äitiä ja isää ja antoi homeopaattisia lääkkeitä mulle ja äitille. Äitin piti ottaa viisi pientä kugeln (en tiedä mikä tämä sana on suomeksi) Arnikaa (mikä lie kukka), auttaa kuulemma niihin kohdun supistus- ja leikkaushaavan kipuihin. Tarkisti joka kerta äitin vatsan, kohdun ja leikkaushaavan. Kolmannen päivän jälkeen äiti kyllä jo aatteli ettei sen kätilön tarttis enää tulla. Perjantai-iltana se napanuora vihdoin irtos. Äiti ja isi huokaisivat, vihdoin saa laitettua vaipan kunnolla.

Tokalla viikolla kätilö kävi enää vain kaksi kertaa, maanantaina ja perjantaina. Maanantaina mut kylvetettiin ekan kerran, mä olin silmät pyöreinä ja isoina että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Mut ihan hyvin se sit kuitenkin meni, vaikka lopuks sitten itkinkin. Mut punnittiin myös ja painoa oli edelliseen kertaan tullut taas reilu 100g. Oonkin kasvanut nyt suunnilleen 200g viikko tahdilla. Äitistä on hyvä tietää että maitoa tulee ja riittävästi. Ai että se äidinmaito maistuu välillä niin hyvältä että mä maiskuttelen ja röhisen kun pikku possu (schweinchen) ja mun kroppa ei pysy paikoillaan ku se vaan on niin hyvää. Niin ja on ihana olla äitin lähellä. Tähän sydän. Syödessä mun päällimmäinen jalka nousee usein sillai jännityneenä ylös ja silloin äitin sydän on pakahtua onnesta. Välillä kyllä hamuilen muutakin ku äitin tissiä esimerkiksi olkapäätä, kaulaa, kyynärpäätä, omaa kättä, paidan tai harson kulmaa. Silloin äitin tai isin pitäis tajuta että nyt mulla on nälkä.

Äiti oli alkuun kyllä tosi hidas. Ei se pystyny nopeesti nousee sängyltä tai sohvalta ylös tai ees tuolilta. Muutenkin se köpötteli ku mikäki mummo, ihan koukussa. Varsinkin öisin mun piti oottaa tosi kauan et sain ruokaa. Varsinki ku sen pitää leikkiä se rintakumin kanssa, mut oon onnellinen että saan äidinmaitoa. Isi oli onneks ensimmäisen viikon äitin kanssa. Teki ruokaa, siivos ja huolehti meistä molemmista. Äitiäkin se välillä komensi että sen pitää huilata. Äiti kun on välillä sellanen ettei se osaa olla paikoillaan tai tekemättä mitään.

Oman tervetuloa toivotus.


Pääsääntöisesti mä oon nukkunut tosi hyvin tai kun nukahdan kunnolla niin en herää vaikka pommi räjähtäis vieressä. Öisin nukun yleensä klo 23-05 eli siinä saa jo äiti nukkua hyvin putkeen. Mutta sitten joskus masu on niin kipeä että mua vaan kouristuttaa ja itkettää. Äiti ja isi on jo oppinut että mitä pitää tehdä ettei se masu tulis niin kipeäksi. On kuulkaas joka lähtöön kugeleita, hierontaöljyä, tippoja ja peräpuikkoja. Isi on oikeen erikoistunut mun vatsahierontaan ja jalkajumppaan. Isi tekee sen paremmin kun äiti. Mutta sitten äiti saa mut nopeammin rauhoitettua ja uneen. Sillä taitaa olla sellanen „magic touch“. Joskus iltaisin mä huijaan isiä ja äitiä että mä muka nukun sikeästi. Äiti ensin kyllä odottaa että kohta se herää, mut jossain vaiheessa luovuttaa ja alkaa nukkuu ni silloin mä alan sit itkee. Päivisin nukun myös 2-3 tunnin tirsoja mut en aina. Silloin kun äitillä ois joku tärkeä homma tekeillä niin en mä sillo nuku. Pari kertaa mä oon tehnyt niin, kun äiti saa pään tyynyyn, jalat jalkakylpyyn tai kädet taikinaan ni mä herään ja alan itkee. Tää on ihan hauskinta.

Näissä maisemissa kelpaa kärrytellä.


Me ollaan ekasta viikosta lähtien käyty vaunulenkeillä. Tai no niitä alkuun tehtyjä ei voi sanoa lenkeiksi kun äiti oli niin hidas. Sitä sattu vielä siihen haavaan ja koukussa koitti köpötellä eteenpäin. Kilometrin matkaan meillä meni tunti aikaa. No nyt äiti jaksaa jo paremmin kävellä, se odottaa että koska vois aloittaa kunnolla urheilun. Pari viikkoa pitää vielä odottaa, sitten äiti pääsee ehkä uimaan. Isin kanssa oon käyny jo pari kertaa juoksulenkillä, äiti sai hengähtää kotona. Ollaan käyty Lindenbergissä, Wangenissa ja Kemptenissä, autossa on mukava matkustaa. Kävelle ollaan käyty äitin ystävän luona tässä meijän kylillä ja täällä on käynyt muutamia kylävieraita. Äiti tykkää niin kovasti leipoa vieraita varten, viikonloppuna leipoi mansikkakakun, hanna-tädin keksejä ja karjalanpiirakoita. Viimeisimmän jälkeen totes että ei aio leipoa pitkään aikaan. Niin varmaan.

Äiti sanoo että mä oon pissapoika, mut niin taitaa olla kaikki pojat. Hih. Välillä oon niin nopee ettei äiti tai isi kerkee ees huomata et oon pissannu vaatteet märiksi. Oon pissannu molempien ja itteni päälle useasti. Kerran mä pissasin omaan korvaan, vaatteet ei kastunu ja äiti kiitti koska oltiin shoppailemassa eikä tarvinnut vaihtaa vaatteita. Kerran oli niskakakka, isi oli vähän hämmentynyt. Syytti vaippaa, mut ei se tajunnu et niitä tulee vielä ja useasti. Kerran äiti oli vaihtaa vaippaa ja mä aattelin ladata takapuolesta vähän paukkua. Se jäi vaisuksi kun en osunut äitiin. Mutta kyllä mä varmaan joku kerta onnistun kunhan saan vähän enemmän potkua panoksiin. Odota vaan äiti. Heh heh. Kerran mä kyllä puklasin (se oli iso puklu) äitin päälle, meni yöpaita ja lakanat vaihtoon. Se oli äitin oma moka. Ei ollu röyhtäyttänyt mua kunnolla.

Isin tervetuliais toivotus


Alkuun mä vähän kattelin et kuka toi oikeen on, missä mä oon ja et kuka mä oikeen oon? Äiti odottaa jo kovasti että milloin alan ottaa enempi kontaktia. Nyt mä jo kattelen enempi ja silmät on auki enemmän. Meidän katto on esimerkiksi hirveen mielenkiintoinen, just kahta väriä mitä mä nään tummaa ja valkoista. Äiti (ja mä masussa) ollaan se katto maalattu eli senkin takia se kiinnostaa. Isi odottaa sitä et koska oon enempi valveila ja jaksaisin sen kanssa jotain tehdä. Se suunnittelee jo vaellus/pyöräretkiä. Tähän silmää iskevä hymiö.

Isi oli viime viikolla kolme päivää pyöräretkellä. Alunperin sen piti olla kuusi päivää, se lyheni ensin neljään päivään (koska mä oon nyt täällä). Mutta meijän onneks se tuliki jo kolmantena päivänä kotia, koska sitä alko sattuu takapuoleen. Isi oli polkenut Tsekin rajalle ja tuli sit junalla takas. Sen kaverit oli polkenu Tsekin Pilzeniin asti. Mutta ei meillä ollu äitin kanssa mitään hätää ollut. Käytiin Lindenbergissä lastelääkärissä, kaikki oli kunnossa. Mun lonkat ultrattiin, koska olin ollut perätilassa. Seuraavan kerran sitten kolmen kuukauden päästä.

Tutista mä en tykkää yhtään. Joskus harvoin suostun sitä lutkuttaa. Äiti on kyll tyytyväinen etten sitä koko aikaa haluu syödä. Mut on jotain hetkiä joilloin äiti toivoo että ottais nyt tutin ja rauhottuis. Välillä ku oon nukahtamaisillani, mä tarkistan että onko äiti tai isi siinä. Sit jatkan rauhallisesti unia jos jompi kumpi on siinä.

Kyllä mä myös hymyilen, aina silloin kun kuulen että joku sanoo että onpas söpö tai jotenkin muuten kehuu mua. Tai myös silloin kun äiti ja/tai isi on lähellä. Toisin sanoen aina silloin kun mua ei satu mahaan. Saas nähä muuten miten äitin käy, se on uhannut puhua mulle vain suomea. Tällä hetkellä puhuu mulle sellaista saksaa tai suomea et ei siitä Erkkikään ota selvää mitä se puhuu. Toivotaan että tähän tulee muutos kun kasvan isommaksi. Olisi mukava oppia suomea eikä siansaksaa.




Yks ilta kuunneltiin youtubesta suomalaisia tuutu/lastenlauluja, koska äiti ei osaa laulaa niitä. Se osaa vaan jotain kasari/ysärikappaleita tai mitä tulee radiosta mut ei mitään lastenlauluja. Noh eilen sille muistu parit kappaleet mieleen. Sininen hetki, popsi popsi porkkanaa, lennä lennä leppäkerttu ja peppi pitkätossu. Päivänsäde ja Menninkäinen sai sen kyynelehtimään kun sen esitti vielä Vesa-Matti Loiri.

Äiti on ihan helisemässä nyt mun kanssa ku on tulossa täysikuu. Mulla on tiheän imunvaihe ja yöllä vedin sellaset rintaraivarit. Mut onneks tääkin vaihe menee kohta ohi, kunnes tulee uusi vaihe.

Tässä oli tiivistettynä meidän ekat viikot.

Terkuin Kimi 5 vkoa ja 2 päivää.

Onnittelukortteja näin paljon.



p.s. Äiti käski vielä sanoa, kiitos kaikille onnitteluista, lahjoista ja lahjuksista. Oon erittäin otettu tästä rakkauden määrästä. Tähänki sydän.


Näin paljon oon saanut vaatteita lahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti