sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Oltiin sunnuntaina radalla



Voi vitsi, oon vieläkin ihan täpinöissä. Oltiin viime sunnuntaina katsomassa Motocrossia Möggersissä, Vorarlbergissa, Itävallan puolella. Meiltä on matkaa sinne 15 kilometriä eli autolla ajaa n. 15-20 minuuttia. Jumin kaveri pyysi meitä katsomaan motocrossia, kyseessä oli Euroopan mestaruussarja ADAC MX MASTERS. Mietin että onkohan siellä suomalaisia mukana, ja olihan niitä. Saavuttiin sinne vasta puolen päivän jälkeen ja "nurmet" oli täynnä parkkeerattuja autoja. Yleensä maisemassa on vain vihreää nurmikkoa ja ehkä lehmiä. Ilma oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja asteita oli +28.



Olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut lähellä Espoon Moottorikerhon motocrossi-rataa. Siellä tuli vietettyä useasti vapaa-aikaa ja/tai varsinkin siinä grillikioskilla. Viikonloppuisin jos siellä oli kisat niin varmasti oltiin paikalla. Jos ei oltu paikalla niin selostus kuului meidän pihalle, ei siitä mitään selvää tainnut saada mutta tunnelmaan pääsi. Moottoriurheilu kuului myös meidän perheen elämään koska isoveli ajoi Trialia. Joten kun käveltiin paikalle kuulin moottorin pörinän ja näin kun pojat ajoivat niin kananlihallehan siinä mentiin. Tällä kertaa ei tullut tippa linssiin niin kuin viime syksynä Dohassa. Jossa oltiin radalla kannustamassa ystävän miestä, vitsit mikä tunne. Ihan kuin olisi tehnyt aikamatkan huolettomiin teinivuosiin. "Mennääks radalle"?

Tilanne päällä.


Oli mukava yllätys että mukana oli suomalaisia ja hyvin ne pojat siellä vetivät. Aivan huikeeta. Mä olin tietty ainut suomalainen kannustaja, aina kun suomi tai suomalaisen ajajan nimi mainittiin niin mun piti tietenkin huutaa ja taputtaa kovaan ääneen. Harmittelin Jumille kun oli suomenlippu jäänyt kotiin. Jumi oli onneksi pukeutunut suomi-paitaan, pisteet Jumille. Minun ja Kimin pitää selkeesti ostaa kesällä Suomesta meille omat paidat. Kuljetaan ne päällä sitten koko ajan, jos vaikka tapais muita lajitovereita.



Motocrossissa ajetaan rataa ympäri 20 tai 30 minuuttia (riippuen luokasta), jonka jälkeen kaksi kierrosta. Nopein eli ensimmäinen maaliin tullut on voittaja. Rata oli tässä tapauksessa 1.6 km:n pituinen. Lue tarkemmin säännöistä täältä.


Harri Kullas toisena, hyvä Suomi!!

Maamme-laulu kaikui viime sunnuntaina  Itävallan vuoristossa Vorarlbergissa. Olin juuri laittamassa Kimiä vaunuihin nukkumaan kun havahduin tuttuun säveleen. Hihkuin Kimille että nyt kuulet ensi kerran Suomen kansallislaulun. Edelliseltä päivältä oli jäänyt huono maku suuhun koska saksan kanava lopetti lähetyksen ennen Maamme-laulua. Suomi oli siis voittanut Venäjän jääkiekossa.





Tuloksista sen verran MX JUNIOR CUP:ssa Matias Vesterinen oli 14. sijalla. MX YOUNGSTER CUP:ssa Miro Sihvonen oli toisella sijalla ja kokonaiskisassa ensimmäisenä. MX MASTERS:ssa Harri Kullas toisella sijalla ja Valtteri Malin 12. sijalla. Hienoa Suomen pojat, on hienoa olla suomalainen.


Lähtötunnelmaa.

Olen käynyt muutamilla motocrossi-radoilla, mutta täytyy sanoa että tämä oli upeimmalla paikalla. Rata sijaitsee n. 900 metrin korkeudessa ja näkymät ovat huikeat. En tiedä näistä radoista sen enempää mutta varmasti oman haasteensa tuo se että rata on rakennettu rinteeseen. Siinä saa kaasuttaa tosissaan että pääsee mäen ylös. Tai hyppyriltä alas tullessa saa taasen jarruttaa. Ajajien on pakko olla rautaisessa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Ajatella että näin lähellä meitä oli viikonloppuna näinkin kansainvälinen meno. Seuraavan kerran kun Möggersissä on kisat niin aion olla paikalla. Mahtavaa.


Maaliintulo tyylillä.



tiistai 24. toukokuuta 2016

Byrokratiaaa

Suomea pidetään byrokraattisena maana, niin kyllähän täällä Saksassakin nämä hommat osataan. Taitaa Saksa olla Suomen edeltäjä näissä hommissa. Okei, 80 miljoonaa ihmistä niin kyllä nämä paperihommat pitäisi olla jollain lailla kunnossa. Miten muuten tiedetään kuka on kuka ja on missä ja milloin ja miksi? Tässä muutama lomake jota meidän piti täyttää ja hakea kun lapsi on/oli syntymässä.

Beschäftingungsverbot eli työkielto, tämän eteen minun ei tarvinnut tehdä mitään. Työnantaja haki minun palkkarahat jostain suoraan, en oikeen itsekkään tiedä mistä. Joko sairauskassalta tai valtiolta/kunnalta?

Mutterschaftszgeld eli äitiyslomaraha, RV 34 sain Gynekologilta Bescheinigen geburtstermin eli todistus lasketusta ajasta. Kaksi todistusta joista toinen piti toimittaa työnantajalle ja toinen sairauskassaan. Tämän rahan saat 6 viikkoa ennen laskettua aikaa ja 8 viikkoa lasketun ajan jälkeen. Osa rahasta tulee sairauskassalta ja osa työnantajalta.

Anerkennung der Vaterschaft eli isyydentunnustus, sen voi tehdä etukäteen paikallisella Standesamt:ssa eli raatihuoneella. Sinne tarvittiin syntymä- ja henkilötodistukset molemmilta vanhemmilta jos ei ole naimisissa.

Geburtsurkunde eli lapsen syntymätodistus haetaan viikon sisällä sen kunnan tai kaupungin Standesamt:sta jossa lapsi syntyi. Tämä meni automaattisesti sairaalalta, joten hommaksi jäi vain hakea syntymätodistus. Jos vanhemmat eivät ole naimisissa niin sitä varten tarvitset Äidin syntymä- ja henkilötodistuksen ja isyydentunnustuksen.

Elternzeit eli vanhempainvapaa, sitä saa maksimissaan hakea 3 vuotta eli 36 kk. Sinä aikana voit kuitenkin tehdä osa-aikatöitä joko vanhassa työpaikassa tai jossain muualla. Parempi kuulemma hakea suoraan se 3 vuotta, koska jos haet vain vuodeksi niin sitä ei voi sitten myöhemmin enää muuttaa. Kun anyway tarkoitus on tehdä myöhemmin vain osa-aikatyötä, niin miksi ei. Osa-aikatöitä ei ole siis pakko tehdä, voit olla lapsen kanssa kotona.



Elterngeld eli vanhempainvapaaraha, sitä voi hakea 12-14 kk, joista min 2 kk on tarkoitettu isälle haettavaksi. Eli ns. Isyyslomaa voi hakea minimissään 2 kk, sen voi laittaa minimissään kuukauden pituiseen osaan. Sitä voi hakea vain ensimmäiselle 12 kuukaudelle. Jos lapsi on syntynyt 12. päivä, alkaa isyysloma silloin 12. päivä ja päättyy seuraavan kuun 11. päivä. Eltergeld on 65% bruttopalkasta. Voidaan hakea myös niin että 12 kk vanhempainvapaaraha jaksottuu pidemmälle ajanjaksolle esim. 20 kk. Silloin kuukausittainen raha on pienempi. Haetaan kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Tätä varten tarvitset: lapsen alkuperäisen syntymätodistuksen, 12 kk ajalta palkkakuitit, sairauskassalta todistuksen äitiyslomarahasta, työnantajalta todistuksen äitiyslomarahasta ja työajasta. Netissä hakemuksen voi täyttää osoitteessa www.familien-wegweiser.de

Lohnsteuerkarte eli veronumero/verokortti pitää myös hakea lapselle, tai se tulee automaattisesti Finanzamtilta. www.bundesfinanzministerium.de

Krankenversicherung eli sairausvakuutuskortti haetaan sieltä sairausvakuutuskassasta missä on enempi tienaava vanhemmista. Täytetään lomake ja toimitetaan lapsen syntymätodistus.

Antrag auf Elternzeit eli hakemus vanhempainvapaata varten, toimitetaan työnantajalle ja sinne toimitetaan myös lapsen syntymätodistus.

Kindergeld eli lapsilisä, toimitetaan lapsen alkuperäinen syntymätodistus ja tarvitset tätä hakemusta varten veronumeron. Haetaan viimeistään lapsen neljäntenä ikävuotena. Saksassa se on 190€/kk. www.familienkasse.de

Auszug aus dem Finnischen Standesregister eli ote väestötietojärjestelmästä, tilasin tämän Suomen Maistraatista. Valmiiksi käännettynä maksoi 30€ (+postikulut 6,50€). Sitä täällä ihmeteltiin kovasti kun oli valmiiksi käännetty saksaksi että miten se on mahdollista? http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/

Kaksoiskansalaisuus: lähetä lapsen syntymätodistus sinne Maistraattiin jossa olit viimeksi kirjoilla. Me ainakin saatiin suoraan sellainen todistus joka on käännetty monelle kielelle. Todistus pitää olla Englannniksi, ruotsiksi tai suomeksi.

Huh, kyllähän tässä ihan hiki tuli kun piti nämä kaikki lomakkeet täyttää ja tarkistaa että kaikki tiedot ovat oikein jokaisessa hakemuksessa/lomakkeessa. Pahin päänvaiva oli kuitenkin tuo isyysvapaan hakeminen. Tuntuu että kaksi kuukautta on turhan pitkä aika, yksi kuukausi olisi ollut riittävä. Mutta minkäs teet maassa maan tavalla, ei olla vieläkään päätetty että mitä tehdään!!?

Ainoa asia mikä pitää vielä hoitaa on passin hakeminen lapselle, saas nähdä mitkä lippuset ja lappuset sitä varten pitää täyttää? No kaiken tämän jälkeen se on varmasti yksinkertaisempaa.



torstai 19. toukokuuta 2016

Ekat viikot kotosalla

Isi tuli hakemaan meitä sairaalasta, oli muistanut ottaa maxi cosin mukaan. Mutta oli „unohtanut“ haalaripuvun, pipon ja hanskat kotiin, vaikka äiti oli jättänyt ne tarkoituksella siihen maxi cosiin (että isi muistaa ottaa ne mukaan). Oli oikeen irrottanut suojasäkinkin pois, en tiedä mitä se isi oikeen ajatteli. Onneksi säkki oli kuitenkin autossa, niin en ihan vilustunut matkalla. Äiti oli vähän hormoonihöyryissä ja ihmetteli että mitä se isi oikeen tekee. Tähän hymiö joka pyöritelee silmiä.


Matkalla kotiin.



Eka päivä siinä meni toisiin tutustuessa ja mä taisin nukkua paljon. Niin paljon että isi ei oikeen tajunnut että vauvat tarvitsee paljon unta. Isi olisi kovasti halunnut mun kanssa leikkiä ja jutella mutta mua vaan väsytti. Ekana iltana nukahdin isin syliin ja äiti sanoi isille että nyt viet Kimin nukkumaan sänkyyn. Isi ei oikeen tajunnut että mut piti viedä sänkyyn niinku heti, isi koukkaskin kylpyhuoneen kautta. Pitihän hampaat pestä ensin. Niin ei mun hampaat vaan omansa. Äiti oli taas vähän hormoonihöyryissä ja isille paasas että mut piti laittaa ensin sänkyyn. Äitille on niin tärkeetä että mä nukun. Isillä ei ollut mitään hajua siitä kuinka meidän yöt oli sairaalassa mennyt. Niin että en mä aina kiltisti nukkunut, välillä oli niitä vatsavaivoja ja silloin en pysty nukkumaan. Silloin mua kouristaa masusta, mä kitisen ja itken. Isi ja äiti on välillä ihan hermona kun mua ei saa rauhoitettua. Toka yö oli pahin silloin mä itkin ja kitisin melkeen koko yön. Isi ja äiti vuorotellen koitti saada mua rauhoteltua, huonoin tuloksin. Silloin tais molemmat miettiä että mitä tuli tehtyä. Tähän hymyilevä hymiö.

Vauvan käyttöohjevihko.


Ekalla viikolla kätilö kävi kuutena päivänä katsomassa meitä. Kätilö vahti että koska mun napanuoran pätkä irtoo, se laitto siihen joka päivä jotain öljyä ja talkkia. Sitten se neuvoi äitiä ja isää ja antoi homeopaattisia lääkkeitä mulle ja äitille. Äitin piti ottaa viisi pientä kugeln (en tiedä mikä tämä sana on suomeksi) Arnikaa (mikä lie kukka), auttaa kuulemma niihin kohdun supistus- ja leikkaushaavan kipuihin. Tarkisti joka kerta äitin vatsan, kohdun ja leikkaushaavan. Kolmannen päivän jälkeen äiti kyllä jo aatteli ettei sen kätilön tarttis enää tulla. Perjantai-iltana se napanuora vihdoin irtos. Äiti ja isi huokaisivat, vihdoin saa laitettua vaipan kunnolla.

Tokalla viikolla kätilö kävi enää vain kaksi kertaa, maanantaina ja perjantaina. Maanantaina mut kylvetettiin ekan kerran, mä olin silmät pyöreinä ja isoina että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Mut ihan hyvin se sit kuitenkin meni, vaikka lopuks sitten itkinkin. Mut punnittiin myös ja painoa oli edelliseen kertaan tullut taas reilu 100g. Oonkin kasvanut nyt suunnilleen 200g viikko tahdilla. Äitistä on hyvä tietää että maitoa tulee ja riittävästi. Ai että se äidinmaito maistuu välillä niin hyvältä että mä maiskuttelen ja röhisen kun pikku possu (schweinchen) ja mun kroppa ei pysy paikoillaan ku se vaan on niin hyvää. Niin ja on ihana olla äitin lähellä. Tähän sydän. Syödessä mun päällimmäinen jalka nousee usein sillai jännityneenä ylös ja silloin äitin sydän on pakahtua onnesta. Välillä kyllä hamuilen muutakin ku äitin tissiä esimerkiksi olkapäätä, kaulaa, kyynärpäätä, omaa kättä, paidan tai harson kulmaa. Silloin äitin tai isin pitäis tajuta että nyt mulla on nälkä.

Äiti oli alkuun kyllä tosi hidas. Ei se pystyny nopeesti nousee sängyltä tai sohvalta ylös tai ees tuolilta. Muutenkin se köpötteli ku mikäki mummo, ihan koukussa. Varsinkin öisin mun piti oottaa tosi kauan et sain ruokaa. Varsinki ku sen pitää leikkiä se rintakumin kanssa, mut oon onnellinen että saan äidinmaitoa. Isi oli onneks ensimmäisen viikon äitin kanssa. Teki ruokaa, siivos ja huolehti meistä molemmista. Äitiäkin se välillä komensi että sen pitää huilata. Äiti kun on välillä sellanen ettei se osaa olla paikoillaan tai tekemättä mitään.

Oman tervetuloa toivotus.


Pääsääntöisesti mä oon nukkunut tosi hyvin tai kun nukahdan kunnolla niin en herää vaikka pommi räjähtäis vieressä. Öisin nukun yleensä klo 23-05 eli siinä saa jo äiti nukkua hyvin putkeen. Mutta sitten joskus masu on niin kipeä että mua vaan kouristuttaa ja itkettää. Äiti ja isi on jo oppinut että mitä pitää tehdä ettei se masu tulis niin kipeäksi. On kuulkaas joka lähtöön kugeleita, hierontaöljyä, tippoja ja peräpuikkoja. Isi on oikeen erikoistunut mun vatsahierontaan ja jalkajumppaan. Isi tekee sen paremmin kun äiti. Mutta sitten äiti saa mut nopeammin rauhoitettua ja uneen. Sillä taitaa olla sellanen „magic touch“. Joskus iltaisin mä huijaan isiä ja äitiä että mä muka nukun sikeästi. Äiti ensin kyllä odottaa että kohta se herää, mut jossain vaiheessa luovuttaa ja alkaa nukkuu ni silloin mä alan sit itkee. Päivisin nukun myös 2-3 tunnin tirsoja mut en aina. Silloin kun äitillä ois joku tärkeä homma tekeillä niin en mä sillo nuku. Pari kertaa mä oon tehnyt niin, kun äiti saa pään tyynyyn, jalat jalkakylpyyn tai kädet taikinaan ni mä herään ja alan itkee. Tää on ihan hauskinta.

Näissä maisemissa kelpaa kärrytellä.


Me ollaan ekasta viikosta lähtien käyty vaunulenkeillä. Tai no niitä alkuun tehtyjä ei voi sanoa lenkeiksi kun äiti oli niin hidas. Sitä sattu vielä siihen haavaan ja koukussa koitti köpötellä eteenpäin. Kilometrin matkaan meillä meni tunti aikaa. No nyt äiti jaksaa jo paremmin kävellä, se odottaa että koska vois aloittaa kunnolla urheilun. Pari viikkoa pitää vielä odottaa, sitten äiti pääsee ehkä uimaan. Isin kanssa oon käyny jo pari kertaa juoksulenkillä, äiti sai hengähtää kotona. Ollaan käyty Lindenbergissä, Wangenissa ja Kemptenissä, autossa on mukava matkustaa. Kävelle ollaan käyty äitin ystävän luona tässä meijän kylillä ja täällä on käynyt muutamia kylävieraita. Äiti tykkää niin kovasti leipoa vieraita varten, viikonloppuna leipoi mansikkakakun, hanna-tädin keksejä ja karjalanpiirakoita. Viimeisimmän jälkeen totes että ei aio leipoa pitkään aikaan. Niin varmaan.

Äiti sanoo että mä oon pissapoika, mut niin taitaa olla kaikki pojat. Hih. Välillä oon niin nopee ettei äiti tai isi kerkee ees huomata et oon pissannu vaatteet märiksi. Oon pissannu molempien ja itteni päälle useasti. Kerran mä pissasin omaan korvaan, vaatteet ei kastunu ja äiti kiitti koska oltiin shoppailemassa eikä tarvinnut vaihtaa vaatteita. Kerran oli niskakakka, isi oli vähän hämmentynyt. Syytti vaippaa, mut ei se tajunnu et niitä tulee vielä ja useasti. Kerran äiti oli vaihtaa vaippaa ja mä aattelin ladata takapuolesta vähän paukkua. Se jäi vaisuksi kun en osunut äitiin. Mutta kyllä mä varmaan joku kerta onnistun kunhan saan vähän enemmän potkua panoksiin. Odota vaan äiti. Heh heh. Kerran mä kyllä puklasin (se oli iso puklu) äitin päälle, meni yöpaita ja lakanat vaihtoon. Se oli äitin oma moka. Ei ollu röyhtäyttänyt mua kunnolla.

Isin tervetuliais toivotus


Alkuun mä vähän kattelin et kuka toi oikeen on, missä mä oon ja et kuka mä oikeen oon? Äiti odottaa jo kovasti että milloin alan ottaa enempi kontaktia. Nyt mä jo kattelen enempi ja silmät on auki enemmän. Meidän katto on esimerkiksi hirveen mielenkiintoinen, just kahta väriä mitä mä nään tummaa ja valkoista. Äiti (ja mä masussa) ollaan se katto maalattu eli senkin takia se kiinnostaa. Isi odottaa sitä et koska oon enempi valveila ja jaksaisin sen kanssa jotain tehdä. Se suunnittelee jo vaellus/pyöräretkiä. Tähän silmää iskevä hymiö.

Isi oli viime viikolla kolme päivää pyöräretkellä. Alunperin sen piti olla kuusi päivää, se lyheni ensin neljään päivään (koska mä oon nyt täällä). Mutta meijän onneks se tuliki jo kolmantena päivänä kotia, koska sitä alko sattuu takapuoleen. Isi oli polkenut Tsekin rajalle ja tuli sit junalla takas. Sen kaverit oli polkenu Tsekin Pilzeniin asti. Mutta ei meillä ollu äitin kanssa mitään hätää ollut. Käytiin Lindenbergissä lastelääkärissä, kaikki oli kunnossa. Mun lonkat ultrattiin, koska olin ollut perätilassa. Seuraavan kerran sitten kolmen kuukauden päästä.

Tutista mä en tykkää yhtään. Joskus harvoin suostun sitä lutkuttaa. Äiti on kyll tyytyväinen etten sitä koko aikaa haluu syödä. Mut on jotain hetkiä joilloin äiti toivoo että ottais nyt tutin ja rauhottuis. Välillä ku oon nukahtamaisillani, mä tarkistan että onko äiti tai isi siinä. Sit jatkan rauhallisesti unia jos jompi kumpi on siinä.

Kyllä mä myös hymyilen, aina silloin kun kuulen että joku sanoo että onpas söpö tai jotenkin muuten kehuu mua. Tai myös silloin kun äiti ja/tai isi on lähellä. Toisin sanoen aina silloin kun mua ei satu mahaan. Saas nähä muuten miten äitin käy, se on uhannut puhua mulle vain suomea. Tällä hetkellä puhuu mulle sellaista saksaa tai suomea et ei siitä Erkkikään ota selvää mitä se puhuu. Toivotaan että tähän tulee muutos kun kasvan isommaksi. Olisi mukava oppia suomea eikä siansaksaa.




Yks ilta kuunneltiin youtubesta suomalaisia tuutu/lastenlauluja, koska äiti ei osaa laulaa niitä. Se osaa vaan jotain kasari/ysärikappaleita tai mitä tulee radiosta mut ei mitään lastenlauluja. Noh eilen sille muistu parit kappaleet mieleen. Sininen hetki, popsi popsi porkkanaa, lennä lennä leppäkerttu ja peppi pitkätossu. Päivänsäde ja Menninkäinen sai sen kyynelehtimään kun sen esitti vielä Vesa-Matti Loiri.

Äiti on ihan helisemässä nyt mun kanssa ku on tulossa täysikuu. Mulla on tiheän imunvaihe ja yöllä vedin sellaset rintaraivarit. Mut onneks tääkin vaihe menee kohta ohi, kunnes tulee uusi vaihe.

Tässä oli tiivistettynä meidän ekat viikot.

Terkuin Kimi 5 vkoa ja 2 päivää.

Onnittelukortteja näin paljon.



p.s. Äiti käski vielä sanoa, kiitos kaikille onnitteluista, lahjoista ja lahjuksista. Oon erittäin otettu tästä rakkauden määrästä. Tähänki sydän.


Näin paljon oon saanut vaatteita lahjaksi.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Allgäun suomimafia sai uuden jäsenen

Huhtikuussa 2016 syntyi täyden kympin poika.


Edellisenä päivänä kävin anestesialääkärin juttusilla, puolet keskustelusta koski Suomea ja siitä että miten olin tänne Allgäuhin päätynyt. Mutta kyllä hän ohjeitakin antoi miten toimia kun puudutetaan ja että pitää heti kertoa jos tulee huono olo tai muuta vastaavaa. Mietiskelin että toivottavasti osaan kaikki ne sanat sanoa saksaksi. Ihan kun muka en osaisi sanoa että pyörryttää tai on paha olo. Mitä muita sitä nyt muka on?


Viimeiset kuvaukset kotona.


Päivä koitti nopeammin kuin oltiin ajateltu, positiivisessa mielessä. Leikkaava lääkäri oli sanonut että tulkaa sairaalaan klo 12, että iltapäivällä leikataan. Ensin piti ilmoittautua ja esittää syntymätodistukset (minun todistus olisi pitänyt jättää sinne) ja minun henkilötodistus jäi sinne. Sairaala lähettää lapsen synnyttyä viralliset paperit Standesamttiin, josta myöhemmin tulee lapsen syntymätodistus. Saavuttiin osastolle, mutta kätilö ei ollut siellä. Hän oli leikkaussalissa ja käski meidän mennä ilmoittautumaan toiselle osastolle. Teimme työtä käskettyä mutta siellä oli hieman nihkeä vastaanotto. Kymmenen minuutin odottamisen jälkeen hoitajat vaivautuivat kysymään että „Mikä on“? Kerrottiin että olemme tulossa keisarinleikkaukseen, hoitaja kauhistui että „niinkö te nyt vaan luulette tulevanne sektioon“? Hetki piti selitellä että olemme kyllä ilmoittautuneet. Onneksi löytyi kiva sairaanhoitaja joka otti meidät vastaan. Huonekin löytyi parin sekoilun jälkeen, Italialaisen huonekaverina. Tavaroiden purku ja sairaalakaapu päälle.


Ekaa kertaa sairaalakaapu päällä.

Sitten alkoi piinaava parin tunnin odottelu että pääsen leikkaussaliin. Ehkä hitaimmat kolme tuntia minkä tiedän. Leikkaava lääkäri kävi jossain vaiheessa kyselemässä onko kaikki hyvin. Sanoin et kaikki muuten hyvin mutta alkoi olla jo kova nälkä. Olinhan paastonnut edellis illasta asti (minut tuntien olo oli jo heikko). Lääkäri sanoi kätilölle että minulle pitäisi antaa glukoosia suoraan suoneen. Siinä vaiheessa mietittiin Jumin kanssa että sokeri tässä vaiheessa ei ehkä ole järkevä ratkaisu. Onneksi kätilö löysi vain jotain suolaliuosta, joka ei kyllä olotilaa parantanut.

Vihdoin puoli viisi minut vietiin alas valmistautumaan leikkausta varten. Anestesialääkärit olivat vitsiniekkoja, vitsailivat siitä kun olen suomalainen. Toisen tytär kuulemma osaa puhua suomea, koska oli ollut siellä opiskelemassa. Henkilökuntaa salissa oli 6-8 ihmistä ja kaikki olivat yllättyneitä siitä ettei tiedetty kumpi sukupuoli on tulossa, katoava luonnonvara vissiin? Kello oli 16.50 kun toimenpide aloitettiin, Jumi oli onneksi mukana pitämässä kädestä kiinni. Jännättiin siinä että moneltakohan se kaveri syntyy, itse olen syntynyt klo 17.10. Se puudutus oli kyllä ihan häiriintynyt olotila, tunsit että jotain tapahtuu muttet tuntenut kipua. Sitten klo 17.09 kätilö huudahtaa että Bua eli tarkoittaa allgäun murteella poikaa. Hölmistyneenä katsottiin toisiamme, että sittenkin poika. Niin moni oli tyttöä ennustanut, että niin sitä itsekkin oli ajatellut.

Tästä tavasta olen ollut eniten huolissani. Eli siitä kun Saksassa on tapana antaa nimi heti kun lapsi on syntynyt. Tytön nimi meillä oli valmiina jo vuoden vaihteen jälkeen. Pojan nimen kanssa meillä oli ongelmia, koska Jumi olisi halunnut antaa nimeksi Matti tai Jussi tms perussuomalaisen nimen. Minulla oli mielessä Otso, Sisu tms. Minun oli vaikea ajatella että Pirkko-Liisa näyttää heti Pirkko-Liisalta, entä jos ei näytä ja kulkee koko elämänsä väärällä nimellä. Tai että synnytyshöyryissä sanon väärän nimen tai että se kuullaan väärin. Olin suunnitellut että kirjoitan nimet lapulle, jonka voin sitten ojentaa kätilölle. Suomessa sitä on niin tottunut siihen että kerkeät miettiä nimeä pitkään ja hartaasti. Lapsen vanhemmat salaavat nimen kastetilaisuuteen asti kunnes Pappi sen nimen kertoo seurakunnalle.

Niin se kätilö toi pojan siihen meidän luokse ja kysyi mikä on pojan nimi? Kimi Kaleviin päädyttiin pari viikkoa ennen leikkausta. Jotenkin se kolahti molemmille selvästi että tämä on se pojan nimi. Kalevi toiseksi nimeksi oli kuitenkin selvä alusta lähtien. Minun isoisän nimi oli Kalevi ja onhan minun lempinimi Kale. Kätilö ymmärsi kyllä nimen Kimi mutta Kalevi tuntui niin vaikealta että se piti lisätä myöhemmin. Toinen anestesialääkäristä totesi heti että Kimi Räikkönen. Heh.




Niin Kimi tuotiin heti minun nenän eteen. Tosiaan nenän eteen, niin lähelle etten nähnyt minkä näköinen tyyppi on kyseessä. Kymmenisen minuuttia Kimi tuhisi rintani päällä ja lähti sitten isän ja kätilön matkaan. Tässä vaiheessa minun äidin rakkaus ei vielä puhjennut kukkaan. Olin varmaan jossain „shokissa“ vai onko tämä normaalia?

Vähän vaille kuusi minutkin oli kursittu kasaan ja pääsin heräämöön jossa Kimi ja Jumi odottivat minua. Puudutus alkoi ilmeisesti lakkaamaan ja kipu alkoi olla kova. Aluksi sain vain parasetamolia suoraan suoneen, mutta se ei auttanut yhtään. Parisen tuntia oltiin lähikontaktissa Kimin kanssa, sitten meidät siirrettiin omaan huoneeseen. Ja vihdoin sain vähän jotain vahvempaa kipuihin. Huoneessa olikin italialaisten koko suku paikalla, olihan heille syntynyt tyttövauva edellisenä yönä. Onneksi kätilö osasi hienovaraisesti heille sanoa että nyt huone tyhjäksi. Voitte vaan kuvitella että italialainen perhe/suku osaa pitää kovaa meteliä ja parfyymin katku leijui huoneessa.

Niin se ilta meni siinä Kimi rinnan päällä. Vasta klo 22 aikoihin, Kimi alkoi olla valmis syömään. Ensimmäinen yritys onnistui rintakumin kanssa hyvin ja niin sitä imetettiin. Tässä vaiheessa alkoi äidinrakkaus-tunne alkoi vallata sydämeni. Ensimmäinen yö oli hieman sekava koska en voinut edelleenkään liikuttaa jalkojani. Piti joka kerta kilkattaa kelloa, kun jotain tarvitsin. Kimi oli siis koko yön minun kanssani, tässä sairaalassa vauva pysyy äidin luona koko ajan. Mitä nyt välillä käy vaipan vaihdoissa ja jossain testeissä. Taisin yöllä pyytää vielä lisää kipulääkettä kipuihin, hoitajan kommentti oli että „se kipu vähän niin kuin kuuluu asiaan“ mutta toi kuitenkin vielä jotain kipulääkettä.

Aamulla kävelin hoitajan avustuksella vessaan. Huh, mikä kipu. Silloin ajattelin että ei tämä sektio mikään helppo juttu ollut. Monet sanovatkin että keisarinleikkauksella lapsensa saaneet eivät tiedä synnytyksestä mitään. Tottahan se on, mutta että se olisi jotenkin helppoa? Voin kertoa että helppoa ei ollut. Toinen päivä oli mielestäni aivan kamala päivä. Varsinkin kun sairaanhoitaja jolta pyysin lisää kipulääkettä totesi että „mutta huomisesta alkaen et saa enää mitään kipulääkettä“. Olin ihan järkyttynyt ja ajattelin että miten tämän kivun kestän. Toiseksi piti olla vielä hoitajien armoilla, piti kilkuttaa kelloa vähän väliä kun tarvitsin apua Kimin kanssa. Luonne kun on vielä sellainen että harvemmin sitä mitään apua haluaa pyytää. Iltasella jaksoin kuitenkin kävellä hieman käytävällä. Olin ystäviltäni saanut neuvon että heti vaan liikkeelle.




Kolmas päivä alkoi jo vähän paremmin. Ilokseni huomasin että italialaiset tekevät lähtöä. Oli taas koko suku paikalla ja äänivoluumi sen mukainen. Pari tuntia seurasin mitä siinä oikein tapahtuu, en saanut omia juttuja tehtyä ollenkaan. Oli kuin olisin katsonut Serranon perhettä livenä. Iltapäivällä olin kaksistaan Kimin kanssa ja kyllä oli hiljaista, oli vähän jopa outoa.

Neljäntenä päivänä sain huonekaverikseni puolalaisen naisen ja hänen tyttären. Hänellä oli mukana myös mies ja äiti. Heillä oli eväät mukana (aina) ja he puhuivat keskenään kuiskaten. Aina kun vauva aloitti itkemisen niin kaikki kolme hyssyttelivät „tytytytytytytyty“. Ihan kuin vauva ei saisi itkeä, vai meinasivatko he että se häiritsee minua. Huvitti kun äiti ja mies olivat molemmat koko päivän seurana ja tulivat joka päivä heti klo 8 jälkeen. Huh, nainen oli välillä vähän kivikovilla heidän kanssaan kun he paasasivat ja hyssyttelivät ihan koko ajan. Myös minä olin kivikovilla. No ei, oikeasti olivat tosi mukavia ja heidän kanssa tuli paljon juteltua. Toisin kun italialaisen äidin kanssa joka ei osannut saksaa yhtään.


Kimin "neuvolakortti"

Onneksi avasin suuni ja kyselin kätilöltä että onko totta etten enää saa kipulääkettä? Hän oli ihan ihmeissään että kuka sellaista oli sanonut ja että toki saan jos vaan tarvitsen. Kuulemma sen kivun kanssa eläminen tekee stressiä ja maidon tuotanto voi vähentyä. Eli sen jälkeen kaikkia sairaanhoitajia oli ohjeistettu että tälle pitää antaa särkylääkettä. Mutta outoa että pitää itse pyytää ja melkein anella että saa kipuihinsa apua. Ei Suomessa vaan.

Viidentänä päivänä päätin että seuraavana päivänä lähden kotiin. Ai miten ikävä sitä oli omaa miestä ja omaa kotia. Ja kuinka ihanaa olisi päästä kotiin oman vauvan kanssa. Tehdä omat rutiinit, oma sänky (vaikka sähköinen sänky oli aivan loistava kun ei pystynyt itse nousemaan kunnolla sängystä), oma ruoka (joka sinänsä oli ihan hyvää, mut leipä alkoi tulla jo korvista).


Kimi iloitsee myös kotiinlähdöstä.


Alunperin sanottiin että näistä sairaalapäivistä pitää maksaa 10€/yö, mutta kirjautuessa sisään kerrottiin että ei tarvitse. Sairauskassa maksaa kaiken. Mahtavaa. Ekana yönä Kimiltä testattiin kuulo, toisena yönä otettiin verikokeita, joissa katsotaan onko jotain sairauksia. Kaikki testit olivat vapaaehtoisia eivätkä maksaneet mitään. Kolmantena päivänä Kimillä oli lastenlääkärin vastaanotto eli U2. Lastenlääkäriä kiinnosti taas enempi se että olen suomalainen ja kyseli Suomesta. Hän vastaavasti kertoi kuinka hänen vaimo oli Norjassa kolme viikkoa laskettelemassa. Sairaalareissusta jäi ihan hyvä mieli, vaikka kipulääkkeiden saanti oli hieman kiven alla. Tämä synnytyssairaala olikin nimetty lapsiystävälliseksi, eikä suotta. Sairaala tarjosi myös valokuvaajan ja mahdollisuuden ostaa laadukkaita kuvia. Perjantaina meillä olikin fotoshooting ja kuvat Kimistä olivat niin ihanat että pakkohan ne oli kaikki ostaa.


Väsynyt mutta suloinen valokuvamalli



torstai 5. toukokuuta 2016

Toukokuun pyhät...

Täälläkin vietetään tänään helatorstaita eli Christi Himmelfahrtia. Sen lisäksi täällä on myös Isänpäivä eli Vatertag. Meidän perheelle tämä onkin sarjassamme ensimmäinen ja on siksi erityinen. Eilen valmisteltiin isälle yllätystä. Meinas yllätys mennä piloille kun isä saapui kotiin pari tuntia aikaisemmin. Olin juuri ottamassa valokuvia kun kuulin että auto tuli pihaan, Eikun kiireesti piilottamaan muffinseja vierashuoneeseen. Olin jättänyt yhden itselle maistiaiseksi ja se piti myös piilottaa, paikkaa vaan ei meinannu löytyä. Olin varmaan koominen näky ku heiluin keittiössä yhden muffinsin kanssa ja mietin että mihin se piilotan.




Niin mutta tästä helatorstaista vielä, tälle päivälle on vielä yksi merkitys. Tämä on myös miesten päivä eli Männertag tai Herrentag, silloin yleensä miehet lähtevät päiväksi rilluttemaan. Tekevät miesporukalla päiväretken eli Ausflugin yleensä johonkin lähikaupunkiin tai kylään tai menevät vaeltamaan. Ja alkoholilla on osuutta asiaan. Yllättäen kun on kyse Saksalaisista miehistä. Tai sitten perheelliset menevät esim. vaeltamaan koko perheen kera.


Rindaplhornin valloitus kesältä 2014


Yksi kiva juttu täällä oli kun olin vielä työelämässä. Meidän firmassa oli sellainen "sääntö" että jos torstai on pyhäpäivä niin silloin myös perjantai on automaattisesti lomapäivä. Tietenkin menetti vähän lomapäiviä, mutta neljän päivän vapaalla pystyy vaikka miniloman tekemään. Nyt kun oon kotona niin tällä ei ole niin väliä. Onneksi Jumi on samassa yrityksessä töissä niin hänellä on myös nämä samat säännöt.


Tänä vuonna helluntai eli Pfingsten onkin jo nyt toukokuun puolessa välissä eli 15. ja 16.5. Suomessa on vain helluntaipäivä joka on sunnuntaina. Mutta Saksassa myös maanantai on pyhäpäivä. Jee, taas yksi arkipyhäpäivä lisää. Jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä.


Niin on ihanat maisemat lehmillä


Ja ei kahta ilman kolmatta (tai neljättä), toukokuulle osuu tälle vuodelle vielä yksi arkipyhäpäivä. Fronleichmann, Suomessa ei vietetä tätä päivää ollenkaan. Saksassakin vain tietyissä osavaltioissa, yleensä katolisilla alueilla. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa " Herran Jeesuksen Kristuksen ruumista". Tämä päivä osuu aina toiselle torstaille helluntaista eli tänä vuonna 26.5. ja taas saadaan pitkä viikonloppu. Ja samalla kylävieraita Suomesta. JEE!


Baijerissa on eniten arkipyhäpäiviä, muistaakseni 15 päivää vuodessa. Jos ne osuvat arkipäivälle, tänä ja viime vuonna päivät osuivat harmittavasti viikonlopuille. Kirjoitinkin aikaisemmin toukokuun ensimmäisen päivän vietosta Kevään juhla Allgäulaisittain


Valloitettiin Rindalphorn, kuvassa korkeimpana Hochgrat

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kevään juhla Allgäulaisittain



Toukokuun ensimmäinen päivä on Saksassa myös pyhäpäivä. Toukokuussa on eniten pyhäpäiviä ja sitä kautta vapaapäiviä. Niistä kerron myöhemmin vähän lisää. Toukokuun ensimmäinen tai 1. (erste) mai niin kuin se täällä sanotaan. Kevään juhla jota juhlitaan jokaisessa pikku kylässä tässä lähiseuduilla. Tämä traditio on tunnettu myös Itävallassa ja Tsekissä. Silloin pystytetään maibau eli toukokuun puu, silloin avataan kausi myös „kansallisasuille“ Lederhoseneille ja Dirndleille. Sinä päivänä tai edellisenä tanssitaan „Tanz in den mai“-juhlassa, saksalaiseen tyyliin Schlager- eli iskelmämusiikin tahdissa.




Kirkon menojen jälkeen pystytetään maibaum vaijereiden avulla. Vapaapalokunta on mukana vahtimassa että kaikki sujuu hyvin. Meillä päin maibaum on tehty kuusesta, olen aina ihmetellyt ja naureskellut miksi se on kuusi eikä koivu?!? Ehkäpä syynä on se ettei koivu ole täällä niin yleinen kuin Suomessa? Puu on koristeltu ja puunlatva on jätetty eli se omituinen joulukuusi. Maibaumin annetaan olla kylän keskuksessa koko kesän aina lokakuun loppuun asti. Jossain vaiheessa se on kaadettu pois.




Sitten on vuorossa musikkapellen eli paikallisen orkesterin sekä trachtenvereinin eli kansantanssiryhmän esitykset. Tarjolla on bratwurstia, ranskanperunoita, kakkua (paikalliset rouvat ovat itse leiponeet), kahvia, olutta ja muita virvokkeita. Hyvällä ilmalla juhlat voivat jatkua myöhään tai paremmin sanottuna aikaiseen. Sanoisin että perussaksalaista meininkiä, hauskaa pidetään oluen voimalla ja musiikin tahdissa. Henkilökunta on luonnollisesti vapaaehtoistyössä, kuuluen vapaapalokuntaan tai kansantanssiyhdistykseen.




Maibaumin pystytys on vanha tapa ja vanhimmat kirjaukset tapahtumasta on vuodelta 1520 Frankenissa ja Schwabenissa. Ja kymmenen vuotta myöhemmin Baijerissa. Perinne josta ei ole oikein tietoa mistä se on saanut alkunsa, tästä kiistellään vielä. Yleisin uskomus taitaa olla että Germaanit palvoivat metsänjumalolentoa ja tekivät erilaisia riittejä kunnianosoituksesta. 1600-luvulla sai puu nykyisen asunsa, kuusenlatvan ja kranssit. Myöhemmin puu koristeltiin erilaisin kyltein joissa kerrotaan kuvin mitä eri käsityöläisiä kylässä on. Saksassahan päivä tunnetaan myös nimellä „Tag der Arbeit“.




Tämäkin perinne on kulkeutunut jotenkin Ruotsiin ja Suomen ruotsinkielisiin rannikkokuntiin, ajatteleppa juhannussalkoa. Lempipaikkojani Jonna pohtikin Suomalaisen vapun ja Saksalaisen Faschings-juhlan yhteyttä täällä. Ja olisikin todella mielenkiintoista tietää miten nämä perinteet kulkeutuvat pohjolaan ja yleensä aina pari kuukautta jäljessä? Ehkäpä joku päivä otan asiasta selvää.