maanantai 17. huhtikuuta 2017

Eka vuosi on jo takana...

Niin nopeasti on aika kulunut. 

Niin nopeasti ettei tätä meinaa tajuta. 

Monet sanoivat että nauti, nauti, että aika menee nopeasti. Silti sitä ei meinaa tajuta.


Ei enää vauva, vaan taapero joka koittaa könytä pöydän päälle.




Uskomatonta että vuosi on jo takana. Niin nopeasti ovat päivät, viikot ja kuukaudet vierineet että sitä ei voi edes tajuta. Ne pikkuvauvahetket ovat jo unohtuneet, valokuvista ja videoista voi muistella millaista se silloin oli. Meidän iltatanssi/koliikkivaihetta muistelen jo lämmöllä, kuinka ihanaa se oli (a-pua). Aika kultaa muistot näköjään. Se kolme-neljä kuukautta joka silloin tuntui rankalta on tosiasiassa ollut niiiin pienen pieni hetki minun elämästä. Silloin tuli vedettyä jossain hormonihöyryissä, eikä minua väsyttänyt oikeastaan ollenkaan. Ensimmäisen kerran joulukuussa tunsin olevani väsynyt, se saattoi johtua siitä että olin ite hieman flunssassa. Nyt olen taasen ollut viime aikoina oudon väsynyt.

Viime postauksessa puhuin siitä että Kimin liikkumaan oppiminen toi jo silloin haasteita nukkumaan menon kanssa. Reilun kuukauden ajan oli niin vaikea saada Kimi rauhoittumaan sänkyyn että tein sen minkä parhaaksi näin. Tissitainnutus oli ainut toimiva ratkaisu, jos näin ei käynyt oli edessä tunnin taistelu. Luojalle kiitos tämä vaihe meni jo ohi. Nukkumaan menemiset rauhoittuivat hetkeksi ja pystyin jättämään huoletta Kimin nukahtamaan yksinään. Kunnes tuli uusi vaihe ja sänkyyn ei mennä ilman itkua, mutta hetken päästä nukahtaa ja nukkuu hyvin aamuun asti.



Sormiruokailijan herkkukakku.


Vaipanvaihdosta on tullut erittäin haastellista. Ideoita otetaan vastaan, anyone? Ostin jo housuvaippoja, mutta ne eivät vielä oikeen toimi kun tuo seisominen ei ole vielä niin varmaa. Vaatteiden päälle laitto on myös hankalaa, ihan hiki tulee. Parempi tosiaan laittaa joka päivä urheiluvaatteet päälle kun ei tiedä mihin hikijumppaan sitä joutuu.

Kimi oppi tammikuun lopussa eli 9,5kk iässä konttamaan ja istumaan itse. Siitä pari viikkoa ja hän oppi nousemaan tukea vasten ylös. 11 kuukauden iässä harjoiteltiin kovasti kävelyä sellaisen "rollaattorin" kanssa. Tuntuu että Kimi ymmärtää paljon enemmän asioita joita hänelle sanon. Jos sanon että toinen jalka niin osaa ojentaa juuri sen oikean jalan. Hyvä poika. Osaa vilkuttaa ja jokeltelee ihan tosissaan. Tuntuu välillä että hän hyräilee jotain kappaleita. Sanoja ei ole vielä tullut, edelleen kuulen/luulen että hän sanoo "äiti" tai "isi" tai "titti". Jännityksellä odotan mikä on Kimin ensimmäinen sana, onko se suomea vai saksaa?

Vierastaminen on ollut nyt aikalailla pinnalla. En pysty poistumaan paikalta jos joku "vieras" on paikalla. Kimin kummitäti Niina oli täällä ja hyvä että vessaan pääsin sen verran kaveri oli minun perään. Samalla lailla tapahtuu jos Oma tai Isi tulee vain nopeasti moikkaamaan ja poistuu paikalta. Alkaa armoton huuto eikä hän meinaa rauhoittua. Jos minä poistun paikalta Isin tai Oman ollessa huoneessa kaikki on hyvin. Minusta on hyvä että Isi ja Oma ovat myös tärkeitä henkilöitä/hoitajia, että en vain minä ole se tärkein.


Kiitos lahjoista!





11 kuukauden kypsässä iässä, Kimi pääsi nukkumaan omaan huoneeseen. Tämä taisi olla äidille ja isille kovempi paikka. Minä se taisin tirauttaa itkut ekana iltana. Jumi ei ollut myöskään kotona ja makuuhuone tuntui kovin tyhjältä. Jumi on myöntänyt käyvänsä joka ilta huoneessa kurkkimassa että pikkuisella on kaikki hyvin. Lopetin samaan syssyyn aamuiset imetykset, se on tarkoittanut sitä että Kimi on herännyt aamuisin klo 06.30 aikoihin. Joskus herää jo klo 05, mutta onneksi saan hänet (yleensä) jatkamaan unia. Kellojen kääntö tuli oikeaan aikaan. Hampaita Kimillä on kaksi alhaalla ja nyt on yksi tulossa ylös. Hiukset ovat takaa hieman kasvaneet, ihanan vaaleeta ja pehmeetä vauvahiusta.

Ne surullisen kuuluisat päiväunet (omaan sänkyyn) onnistuvat vihdoin (yleensä pienen itkun jälkeen), eihän tässä ole mennyt kuin puoli vuotta. Plaah. Keksin (vihdoin) vähentää Kimin päiväunet vain yksiin ja alussa Kimi nukkui jopa kolme tuntia (yleensä 0.5-3h). Yleensä silloin kun Oma tai Isi laittaa petiin niin Kimi nukkuu kauemmin. Silloin kun haluaisin ottaa itse päikkärit niin Kimi nukkuu vajaan tunnin, jos taasen odotan että kohta se herää niin hän nukkuu reilut kaksi tuntia.





Kimi on oppinut että ääntelemään (öh-öh-öh) ja katsomaan minua että ymmärrän antaa pöydästä vettä tai syötävää. Aika ihanaa, en ollut (tietenkään) tällaiseen törmännyt aikaisemmin. Aika liikuttavaa. Paras leikki näihin aikoihin on ollut "kukkuu"-leikki. Sillä saa aina ihanat naurut aikaiseksi. Vilkuttamaan Kimi on myös oppinut, ei vaan tahdo sitä komennosta tehdä. Vain silloin kun häntä huvittaa tai tarpeeksi kauan kun vilkuttaa takaisin.

Jumille juuri viime viikolla puhuin kuinka meidän elämä on muuttunut "parempaan" suuntaan Kimin syntymän myötä. Vaikka yhteinen aika on ollut kortilla, niin niistä pienistä hetkistä ollaan osattu nauttia omalla tavallamme (lue: väsyneet "keskustelut" saunanlauteilla). Naurua ja hymyä on kuitenkin tullut enemmän elämäämme, Kimiä on ihana katsella ja kuunnella. Kaikki on niin ihanaa ja ihmeellistä. "If we all could see the world through eyes of a child".


Sormiruokailijan taidonnäyte, huom käsi.
  

Innolla odotan mitä kaikkea tapahtuu tämän vuoden aikana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti