perjantai 30. syyskuuta 2016

Oberreute



Oberreute kevät 2012 kuvattuna laskettelurinteeltä


Lupasin esitellä paikkoja ja nähtävyyksiä, ensimmäiseksi pitää tietenkin esitellä oma pikku kylä missä olen jo yli neljä vuotta asunut. 



Kylän keskus ja lihakauppa




Oberreuten kylään kuuluu myös Irsengund ja Langenried nimiset kylät. Asukkaita näissä kolmessa on yhteensä n. 1600 henkeä. Täällä on paljon (väkilukuun nähden) loma-asuntoja, hotelleja ja muita majoituspaikkoja, joten lomakausina väkiluku melkeen tuplaantuu. 



Huoltoasema kylän keskipisteessä


Oberreuten kylän ensimmäinen asukas on kirjattu kirkon kirjoihin vuonna 1797. Kylä kuuluu Lindaun hallinnointi piiriin. Isoimmat ja tärkeimmät kirjautumiset tehdään siellä (esim. auton katsastus ja rekisteröinti) Auton rekisterikilven alkukirjaimet ovat siksi LI-. Kylästä on noin viiden kilometrin matka Itävallan rajalle. Meiltä kotoa linnuntietä rajalle on matkaa n. kilometri. Oberreute sijaitsee 860-1041 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolelta mitattuna.



Gasthof Adler




Hotellit:
Gasthof Pension Adler
Hotel Hochgratblick
Landhotel Krone
Hotel Martinshöhe
Landhotel Allgäublick
Ferienhotel Fuchs 




Skimuseum ja Gästeamt, taustalla Hotelli Krone.













Ravintolat:


Adler, Krone, Allgäublick, Fuchs, Zum Hirsch




Mimi's Blumentruhe






Palvelut:
Huoltoasema, lihakauppa, kampaamo, leipomo ja Mimi's Blumentruhe & kahvila (lotto, posti, lehti yms). Lisäksi kylässä on mm. pari kauneudenhoidon ammattilaista, jalkahoitaja ja joogakeskus.


Kirkko


Kylässä on kirkko, hautausmaa, Rathaus, kotiseutumuseo, hiihtomuseo, infopiste jossa myös kirjasto, päiväkoti, koulu (1-4 luokat), urheiluhalli, ampumahalli ja paloasema.

Alueen päätoimiset tulot tulevat maataloudesta ja turismista. Alueella on myös vahva osaaminen metallitöissä, Lindenbergissä sijaitsee Liebherrin aerospace tehdas. Siellä tehdään mm. lentokoneen laskutelineitä, moni meidän kylästä työskenteleekin siellä.



Leipomo ja kampaamo (tässä kuvassa näkyy vielä villalankapuoti).


Harrastusmahdollisuudet ovat erittäin hyvät.

Muutamia ratsastustalleja, tenniskentät, maauimala, laskettelurinne, jalkapallokenttä (itsekseen sinne ei voi mennä pelailemaan, ihan surkeeta) ja useita vaellusreittejä (40km).


Kesäisin vaellus, lenkkeily, kävely, sauvakävely, ratsastus, uinti, tennis ja jalkapallo. 
Mahdollisuus myös liittyä urheilu-, musiikki-, kansantanssi- ja ampumisyhdistyksiin.





Talvisin vaellus (jossain paikoissa lunta on niin paljon että kävely on hankalaa), kävely, lenkkeily, lumikenkäily laskettelu, hiihto (murtomaa ja luistelu). 



Martinshöhen huippu



Mielestäni ihan paras paikka on Martinshöhen huippu (953m). Kauniina kesäiltana voit sieltä katsella auringonlaskua ja pitää vaikka pienen piknikin. Muutenkin täällä luonto on jatkuvasti läsnä, ilman näitä puhtaita metsiä, vuoria, vaellusreittejä en täällä varmastikkaan asuisi. Muistan sen hetken kun tykästyin tosissani tähän idylliseen kylään. Olin kävelemässä yhtenä talvipäivänä ja jostain se tunne tuli sisälle että tämä voisi olla seuraava paikka missä asun. Huom, ennen kuin olin tavannut Jumin.



Juhannus 2012 Martinshöhen huipulla


Kesäiltaisin on ihana kun kaukaa kuuluu lehmänkellojen kilkatus. Se tuo niin rauhoittavan tunteen ja siihen ääneen on ihana nukahtaa. Ja nämä maisemat, täytyy myöntää niihin turtuu ja välillä pitää itseään muistuttaa kuinka ihanassa paikassa asun. Täytyy sanoa että meidän kylä on ihanan pieni ja kaikki tuntee kaikki (paitsi mä). Kävelyreissulla tapaa aina jonkun jonka kanssa voi vaihtaa pari sanaa. Mä tykkään vaikka välillä tietenkin ahdistaa pienet piirit.



Nämä ihanat lehmät tulivat tarkkailemaan kuka tulee.



Ihmisistä sen verran että ovat uteliaita ja tietävät yllättävän paljon asioita muista ihmistä. Juorut liikkuu kylässä, joskus nopeammin kuin kerkeää kissaa sanoa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia ja ottavat kontaktia mutta sydänystäviä on vaikea saada. Allgäun ominaispiirre, tutustuminen voi kestää vuosikausia. Monilla oli pitkään selvästi sellainen tunne että olen vain käymässä ja sen tähden ei tutustuttu kunnolla. Nyt vauvan syntymän myötä olen saanut erilaisia yhteydenottoja. Olen hieman yllättänyt että ne ihmiset jotka eivät olleet laisinkaan kiinnostuneita minusta tai elämästäni ovat nyt yllättäen erittäin kiinnostuneita. Ehkä taustalla on se ajatus että taitaa se pirulainen nyt jäädä tänne. Oikeasti. 



Erään talon seinämaalaus


Kylässä asuu muitakin "muukalaisia" kuin minä. Itävaltalaisia, sveitsiläisiä, filippiiniläisiä, venäläisiä, ranskalaisia (nyt ainakin) ja kaikki ovat tainneet tulla rakkauden perässä tähän pikku kylään. Kuulin tarinan itävaltalaisista siskoksista (3) jotka kaikki ovat löytäneet puolisonsa täältä. Aika hauskaa ja samalla kätevää.


Rathaus

tiistai 27. syyskuuta 2016

Oktoberfest





Reilu viikko on jo näitä varmaan maailman kuuluisimpia olutjuhlia juhlittu Münchenissä. Ympäri Saksaa ja itseasiassa ympäri maailmaa juhlitaan Oktoberfestejä. Mutta miksi Oktoberfestejä edes juhlitaan? Ja miksi niistä on tullut niin suosittu että esim. Münchenissä kävijöitä on joka vuosi yli kuusi miljoonaa?




17.10. vuonna 1810 järjestiin ensimmäiset Oktoberfestit Therese von Sachsen-Hildburghausenin ja Ludwig von Bayernin hääjuhlien kunniaksi. Ensin ne olivat hevosajojen muodossa ja olutta ei tarjoiltu. Hyvin pian olutta alettiin tarjoilla ja hevosajotkin jäivät pois nopeasti. Theresienwiesenille (Kuningas Maximillian nimesi alueen miniänsä mukaan) tuotiin huvipuistolaitteita ja vuonna 1896 paikalle tulivat myös isot olutteltat.




Festeihin kuuluvat isona osana avajaispäivän kulkueet. Niitä voi seurata livenä televisiosta jos ei halua matkustaa paikan päälle. Kulkueessa kulkee kansanasu- ja ampumayhdistyksiä, pukuloistoa naapurikylistä ja -maista. Ylipormestari avaa festit sanoilla "O'zapf is" ja ottaa ensimmäisen kulauksen oluttynnyristä lasketusta oluesta, näin on ollut vuodesta 1950 alkaen.




Tänä vuonna kyseessä on jo 183. Münchener Oktoberfestit, aika hurjaa mielestäni. Itse olin paikalla vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2013 menimme paikalle "vääränä" päivänä eli 3.10. (Saksojen yhdistymispäivä), kansallinen vapaapäivä ja silloin oli tupa täynnä niin sanotusti. Ei kertakaikkiaan ollut vapaata tilaa olutteltoissa ja tyydyttiin nautiskelemaan tunnelmasta ulkopuolella. Ihan kiva vaihtoehto sekin, koska itselleni ei kalja maistu. Alueella on kuitenkin viinibaareja jos olut tai radler (puolet olutta ja puolet sitruunalimua) ei maistu.




Olutteltat ovat siis aivan järkyttävän isoja, jokaisessa niissä esiintyy musikkapelle joka soittaa saksalaista kansanmusiikkia. Jokaisella olutpanimolla ovat omat isot kaljateltat, yhteensä alueella on 14 isoa telttaa. Aluksi istuskellaan ja juodaan kaljaa, myöhemmin noustaan penkeille ja pöydille tanssimaan. Kalja roiskuu, mutta se ei haittaa se kuuluu tunnelmaan. Täytyy sanoa että nämä ovat ne juhlat jotka pitää kokea kerran elämässä. Saksalaiset jos jotka osaavat pistää juhlat pystyyn. Suosittelen. Toki paikalla on myös niitä jotka juovat "hieman" liikaa ja ovat ehkä juoneet ns. rähinäviinaa. Sammuneet, juhlinnasta väsähtäneet viedään huilaamaan erääseen rinteeseen, josta voi kätevästi herätä ja jatkaa juhlimista.


Aikaisessa vaiheessa ja rinteessä oli vasta muutama "väsähtänyt".





 Alueella on tietenkin erilaisia ruokakojuja perinteisistä makkaroista ranskanperunoihin ja grillatuista broilereista kebabbiin. Myynnissä hattaraa, pop cornia, paahdettuja manteleita, keitettyä maissia, karamellejä, piparkakkuja ja muita makeisia. Festit on haluttu pitää perheille ja vanhemmille ihmisille sopivaksi. Tiistai onkin nimetty perheille tarkoitetuksi päiväksi. Silloin on rauhallisempaa ja itse olin molempina kertoina silloin paikalla.




Oikeeseen tunnelmaan pääsee kun pukee nahkahousut tai Dirndlin päälle. Niitä voi ostaa Münchenin keskustasta, itse maksoin mekosta, paidasta, alushameesta ja esiliinasta 120€. Netistä voi tilata valmiita settejä, ne maksavat 40€ ylöspäin. Tällä hetkellä litran tuoppi kaljaa tai radleria maksaa max 10.70€. Alueelle ei ole sisäänpääsymaksua, joten pienellä budjetilla voi selvitä jos haluaa vain haistella tunnelmaa. Jos satut näihin aikoihin matkustamaan Müncheniin varaudu siihen että joka puolella on paljon ihmisiä. Junat, ratikat, bussit jne. ovat täynnä riehakkaita juhlijoita. Juhlathan kestävät kaksi viikkoa, sunnuntaista sunnuntaihin, syys-lokakuun vaihteessa.




Niin vastaus kysymykseen miksi tästä on tullut niin suosittu? Luulisin sen olevan riehakas saksalaistyyppinen tunnelma joka vie mennessään, en minä siihen muuta keksi. Nykyään Oktoberfestejä juhlitaan ympäri Saksaa isoissa kaupungeissa ja pienissä kylissä. Meidänkin lähikylällä on tulevana viikonloppuna isot festit. Tämä lukeutuu tapahtumiin joka on nähtävä Saksassa.

Jaksoin juoda päivän aikana vain kaksi litran Radleria.


torstai 22. syyskuuta 2016

Työilmapiiri eräässä keittiössä

Kohta siitä on vuosi kun olin viimeksi töissä. Muistin virkistämiseksi voisin vähän kertoa minkälaista minulla oli työelämässä.


Oli meillä joskus ihan kivaakin töissä, tässä Faschings-tunnelmissa.



Saksassa keittiössä työskentely on hieman erilaista kuin Suomessa (tai mihin minä olen tottunut). Minulla on kaksi eri keittiötä kokemuksena, mutta ne ei kauheasti eroa. En nyt laske hotellin keittiötä tähän koska omistajat ja pomo olivat suomalaisia ja tavallaan olin itseni pomo siellä keittiössä. 


Koin molemmissa keittiöissä että kun olin hyvä työntekijä niin sain muilta samanarvoisilta työkavereilta omanlaista kohtelua. Ensimmäisessä paikassa koitettiin sivuuttaa se että minulle oli määrätty joku tehtävä. Muutamalle sanoin suoraan että jokin työtehtävä oli nyt minun tehtävä eikä sen toisen. Sen jälkeen sain suorastaan törkeää kohtelua. Yksi esimerkki olin hoitamassa yhtä keittiötä puhtaaksi, toiset olivat jo valmiita toisessa keittiössä. Heistä kukaan ei tullut auttamaan, tein silloin 15 minuuttia ylitöitä. Sanoin seuraavana päivänä pomolle että tuli tehtyä ylitöitä, hän ihmetteli miksei muut tehneet sanoin että eipä kukaan tullut minua auttamaan. Sain sinä päivänä lähteä aikaisemmin töistä ja seuraavan kerran työkaverit tulivat auttamaan. Mutta sitten olin jo irtisanoutunut kyseistä paikasta.

Kolme kuukautta riitti tässä paikassa, pomolle olin esittänyt toiveen kokkihommien tekemisestä mutta joka kerta työvuorolistaan oli ilmestynyt samat vanhat työvuorot tiskinurkassa. Ei siinä mitään tykkään tiskaamisesta (se on aivotonta työtä) mutta ne työvuorot olivat aivan suolesta. Ensin oli työvuoro klo 8-14.30 ja myöhemmin vielä klo 17-19.30. Siinä ei paljoa jäänyt vapaa-aikaa. Ja kuinka tyhmää ajella edestakaisin. Kun minut sinne palkattiin pomon tuuraaja unohti kertoa että työajat ovat sellaiset. Täällä on todella yleistä että työpäivä on katkottu noin. Itselleni tälläiset työajat eivät vain sopineet.

Sainkin sitten "paremman" paikan myös suurkeittiöstä, ison yrityksen henkilöstöravintolasta. Työaika kuulosti aluksi kovin aikaiselta klo 05-14 mutta se olikin sitten yleensä klo 06-15. Meillä oli kaksi puolen tunnin taukoa, sen tähden työpäivä tuntuu pitkältä. Tehtävänäni oli aluksi kokoustilojen hoitaminen, ruuan jakaminen ja keittiön jälkityöt. Plus ne työt mitä kukaan "vanhoista" työntekijöistä ei halunnut tehdä. Ongelma oli se että olinkin yht'äkkiä sijaisapu. Tästä työtehtävän muutoksesta pomo ei kertonut vaan näin vain huomasin olevani joka paikan höylä. Ei siinä mitään olenhan monissa hommissa ollut aikaisemminkin ja luonteelleni homma sopikin hyvin. Ainoa miinus oli muuttuvat työajat joku päivä piti herätä klo 02 ja toisena päivänä vasta klo 05.30. Pieniä unihäiriöitä se tuottikin ja parisuhde joutui koetukselle kun ei ollutkaan iltaisin aikaa toiselle vaan piti mennä jo klo 19 nukkumaan. Ainoa ihana puoli oli siinä että kun aloitti klo 03 työt niin pääsi kotiin jo klo 11.30. Mutta mitä sitä tehdä kun puoliso ja kaverit ovat töissä normaalisti?

Hoidin hommani hyvin ja sekös työkavereita harmitti. Koittivat keksiä aina jotain pientä sanomista jostain mitättömistä asioista. Yksi tyhmä juttu oli myös se jos minulla ei ollutkaan ketään ketä tuurata niin käytännössä minulla ei ollut mitään tehtävää. Koitin kysyä saisinko auttaa niin muutamille ei apu kelvannut. Välillä ei edes vastattu vaan katsottiin ohi, ihan kuin minua ei olisi edes olemassa. Myöhemmin opin etten heiltä sitten enää kysykkään. Keksin omia hommia joita hoidin ja autoin niitä ketkä apua tarvitsivat. Periaate työpaikassa oli se että "hoida omat hommasi älä ylimääräisiä".  Minun logiikkaani tämmöinen periaate ei vaan toimi. Minun periaatteeni on "Auta muita jos pystyt, saat itsekkin joskus apua ja hommat tulee tehtyä nopeammin" (lue:päästään nopeammin kotiin). Jotkut viimeisessä vuorossa työskentelevät tekivät jotkut hommat tahalleen hitaasti ettei vaan tulisi miinus tunteja tai tarvitsisi auttaa muita. Työpaikalta lähdettiin aina tasan silloin kun työvuorolistassa luki. Tietenkin jos tuli ylitöitä ne kirjoitettiin heti työvuorolistaan.

Vaikka joidenkin työkavereiden kanssa työnteosta ei meinannut tulla mitään. Niin silti tykkäsin olla siellä töissä. Tykkäsin työstäni (kokoustilojen laitto) ja sain olla pois keittiöstä jossa mielestäni oli ahdistava ilmapiiri. Oli minulla siellä muutama luottoystävä, joiden kanssa työnteko oli mieluisaa. Itkin krokotiilin kyyneleitä viime talvena kun toinen päätti irtsanoutua ja toinen jäi samoihin aikoihin äitiyslomalle. Olin aivan onneton ja itkin Jumille pahasta olostani. Hän luuli usein etten halua tehdä töitä, en tajua miten hän sen niin ymmärsi?  Sain kuitenkin jossain vaiheessa kerrottua kaikki ongelmat mitä siellä keittiössä oli. Sitten hän ymmärsi minua paremmin, totesi vain miksen ollut aikasemmin kertonut.

Yksi iso ongelma oli esimiehet. Suomessa esimiehillä on tietty rooli ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta myös esimiehen pitää kunnioittaa työntekijöitä. Noh, voin kertoa että meidän työpaikalla pomot olivat kuin huono vitsi. Kaikki kolme kittasivat työaikana työnantajan viinoja. Esim yksi kylmä talvipäivä he olivat kolmeen pekkaan juoneet viisi (5) pulloa glühweiniä. Siis oikeesti, parista mukillisesta tulee jo niin huppeliin ettei eteenpäin pääse kävelemään. 

Mutta siis välillä iso pomo päätti opastaa minua miten leikataan jäävuorisalaatti tai sipuli. Öööö, ihan kun en olisi osannut. Tuntui välillä niin tyhmältä että mitä minä siellä teen. Pari kertaa sanoin pomolle suorat sanat, kun niin otti aivoon. Työn perehdytys oli välillä myös vähän mitä sattuu ja sitten ihmetellään miksi joku tekee asian väärin. Niin josta tulikin mieleeni, jos joku asia tehtiin väärin. Niin ensiksi kysyttiin syyttävällä äänellä kuka se oli? Kuka sen teki? Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut myöntää tehneensä väärin.

Pikku pomo oli myös varsinainen tapaus. Häneltä ei saanut normaalilla äänellä olevaa keskustelua, hänen sappi kiehui heti ja hän puhui alentavasti. Että koita siinä sitten keskustella rakentavasti. Kun teki virheen niin siitä sai myös kuulla, vaikka virhe olisi ollut ihan mitättömän pieni. Usein yksi työntekijä säesti siellä selän takana että mitä nyt oli tullut tehtyä. Esimerkiksi keitetty yksi kannu liian vähän kahvia kokoustiloihin. Eihän siinä muuta kuin että keitetään lisää kahvia ja that's it!! Välillä tuntui että hän teki näitä källejä tahalleen ja sitten hän pääsi taas pätemään. Hänen takiaan paras työkaverini irtisanoutui.

Esimiehet myös puhuivat "pahaa" avoimesti työntekijöistä jotka eivät olleet paikalla. Esimerkiksi kertoivat mikä sairaus nyt oli sillä yhdellä ja miten se nyt taas oli taas poissa tai muuta sellaista. Suomessa saisit syytteet jos noin avoimesti kertoisit toisille mikä sairaus toisella on. Ymmärrän esimiehet olivat kovan paineen alla ja työntekijät eivät aina olleet niitä terävempiä tapauksia. Viime vuosi ei ollut helppo isolle pomolle, kaksi jäi äitiysvapaalle, neljä irtisanoutui, pari työntekijää jätti tulematta työpaikalle, yksi taidettiin irtisanoa ja kaksi kuoli (RIP Erika ja Renate). Yhtä työntekijää kohdeltiin kuin koiraa, hän sai aina viimeiseksi valita lomansa ja joustoa ei löytynyt hänen kohdalla. Jos joku astia oli väärässä paikassa hän sai syyt niskoilleen ja muut kävivät häntä haukkumassa. Hän oli toinen kuolleista ja minä mietin että ehkä hänellä on parempi olla taivaassa kuin meidän keittiössä. Niin sairas työyhteisö meillä mielestäni oli. Kaikki olivat niitä "besserwissereitä" ja täydellisiä työntekijöitä. 

Viime vuoden elokuu olikin omalta  osaltani erittäin rankka, mutta nautin siitä. Hoidin 6-7 ihmisen työt, olin raskaana ja pahoinvoiva. Mutta juuri ne ihmiset olivat poissa joiden seurasta en niin välittänyt. Sitten tapahtui kamala onnettomuus pikku pomolle, hän ei yhtenä aamuna ilmestynytkään töihin. Hän oli edellisenä iltana ollut pyöräilemässä ja kaatunut. Hän oli saanut aivoverenvuodon ja oli sairaalassa kolmisen viikkoa kliinisessä koomassa. Hän heräsi kerran ja tuntui olevan ok, mutta kuoli seuraavana päivänä. Iso pomo oli murheen murtama, hänen oikea kätensä oli nyt poissa. Samaan syssyyn minä ilmoitin onnellisesta tapahtumasta, olin raskaana. Hän oli jo kerennyt miettimään että minä olisin ollut ainoa, oikea ja paras jatkamaan Renaten työtehtäviä. Mutta hän ei voinut minua sitten ajatellakkaan koska perehdytttäisi minut ja jäisin töistä pois luultavasti moneksi vuodeksi. Silloin minua harmitti vaikka olin erittäin onnellinen raskaudestani. Töistä pois jääminen harmitti myös sen takia koska meidän työyhteisön työilmapiiri oli parantunut huomattavasti. Enää ei ollut niin ahdistavaa olla töissä, kukaan ei nipottanut pikkuasioista. Tai ainakin tässä luulossa nyt olen. Katsotaan miten käy kun palaan ehkä joskus töihin. 

Palaan vielä myöhemmin miten erilaista oli työskennellä vs. suomalainen keittiö.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Eistobel




Meillä on ollut tapana sunnuntaisin tehdä ausflug eli joku pieni retki johonkin lähelle. Tämä vaellus tehtiin noin kuukausi sitten ja Kimi matkusti koko matkan rintarepussa. 



Luonnon omat rappuset


Tämä reitti kuuluu Westallgäuer Wasserwege:en näitä joen kanjoneita on tällä alueella useita ja tässä nyt esittelen Eistobel-nimisen. Siellä on neljä eripituista vaellusvaihtoehtoa puolestatoista neljään tuntiin (3,5km-9km). Me valittin tällä kertaa 3,5 km reitti joka käveltiin reilussa puolessatoista tunnissa. 



50 metriä korkea seinämä.


Me aloitimme urakan Schüttentobelista ja matka alkoikin alamäkeen, minun onneksi. Eistobeliin mennessä siellä on automaatti johon pitää sisäänpääsy maksaa. Aikuiset 1,50€ ja lapset  0,50€. Muista ottaa kolikoita mukaan, automaatti ei anna rahaa takaisin.





Kolmen ja puolen kilometrin matkalla näet vesiputouksia, isoja kiviä, pyörteitä vedessä ja korkeita kallioseiniä. Paikka on auki jokaisena vuodenaikana (talvella kuitenkin kuljet omalla vastuulla) ja näyttää jokaisena niistä erilaiselta. Siellä on leikkipaikkoja, mahdollisuus istuskeluun, auringonottoon ja eväiden syömiseen.





Joissain kohdissa vedensyvyys voi olla jopa viisi metriä. Niissä kohdissa uiminen on kielletty koska vedessä on pyörteitä ja voi vetää syvälle. Jumi kertoikin tapauksesta jossa koira oli hypännyt veteen eikä päässyt pois. Koiran omistaja oli päättänyt mennä auttamaan ja niin molemmat olivat sitten menehtyneet. 



Noudata kylttejä!!


Eistobel on muodostunut 15 000 vuotta sitten, viimeisen jääkauden jälkeen. Joki on nimeltään Obere Argen joka yhdistyy Argeniin ja laskee sitten Bodenseehen. Bodenseesta lähtee sitten Rein joka laskee Pohjanmereen.



Grosser Wasserfall


Eistobelissa on myös erikoisia eläin- ja kasvilajeja. Mahtavia vaahteroita, saarneja, jalavia ja pyökkejä. Sammaleita, saniaisia ja muita varjokasveja.






Tämä vaellusreitti sopii todella hyvin kuuman kesäpäivän retkeksi. Puiden varjossa on viileää ja välillä voi vaikka pulahtaa uimaan. 

lauantai 17. syyskuuta 2016

P...a reissu mut tulipa tehtyä



Marienplatz syksy 2012


Se kiva juttu on siinä kun asuu maaseudulla jos alkaa hiljaisuus ja lannan lemu häiritsemään. Niin hyppää junaan ja parin tunnin päästä olet miljoonakaupungin vilinässä. Näin me tehtiin viime viikolla kun päätettiin lähteä saattamaan Mummi Müncheniin. 



Mummin käsittelyssä Sulzbergissa.


Pakattiin kaikki tarpeellinen mukaan, rintareppu, eväät äidille, lastenvaunut ja hoitolaukku. Ajettiin autolla tällä kertaa Immenstadin asemalle koska Oberstaufenissa on tunneli remontissa ja osa matkasta pitäisi kulkea bussilla. Jumi oli katsonut meille parkkihallin läheltä juna-asemaa. Kysyin paljon maksaa? Jumi vastasi että "aina vähemmän kuin Suomessa".



Matka alkoi iloisesti kun käveltiin Immenstadin asemalle. Ostettiin automaatista Bayern-Ticket, sen sai kahdelle henkilölle 28€ hintaan. Siinäkin sähläilyä kun ei käteinen kelvannut, onneksi on saksalainen pankkikortti jolla sain maksettua. Bayern-Ticket on sellainen jolla voi matkustaa 1-5 henkilöä klo 09-03 Baijerin alueella. Lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä lippu käy jo klo 00 jälkeen. HUOM! Käy vain REGIONAL-junissa, S-bahnoissa jne. mutta ei ICE:ssä. Vinkki: Nacht Bayern-Ticketin voi ostaa jo klo 18 jälkeen, maksaa 3€ vähemmän.



Halpa Bayern-Ticket kahdelle


 Juna lähti raiteelta kaksi ja sinne ei päässyt kuin portaita pitkin(?) Siis mitä? Ei ole hissiä tai liuskaa jota pitkin voisi rattaiden kanssa kulkea. Noh, onneksi meillä on hyvät rattaat joissa isot pyörät, eikun rullaten alas ja ylös. Mummille vinkkasin että laittaa matkalaukun tulemaan matkalaukkuhihnalla, hyvä idea mutta kuulin että Mummi taisi olettaa että laukku tulisi itsekseen alas (tai no tavallaanhan se tulisi). Samalla huusin että "laukusta pitää pitää kiinni". Mummille tuli pieniä ongelmia sen laukun alastulon kanssa, kun hänen piti roikkua siinä kiinni. Itse en voinut valitettavasti auttaa kun oli tekemistä rattaiden alas saamisen kanssa. Huh. Seuraavana oli vuorossa rattaiden nosto junaan. Juuh, meilläpäin junissa harvoin on ns. matalalattiajunia. Mielestäni hyvä idea oli se että Mummi ottaisi rattaiden käsikahvasta kiinni ja itse nostaisin vaunujen alaosasta. Niin kauan se oli hyvä idea kun Mummi otti kahvasta kiinni yhdellä kädellä, kun toisella piti pitää seinästä kiinni. Rappusten ylösnousu kun ei olisi muuten onnistunut. Vaunut meinasivat jo siinä kohtaa hieman keikahtaa, Kimi nukkuu kuitenkin sikeästi. Mummi peruuttaa tohkeissaan niin pitkälle että tipahtaa toiselta puolelta rappuset alas. Jep, onneksi sai kuitenkin pidettyä vaunut suorassa. Huh!

Ei niin halpaa enää.




Yleensä otan suoran ALEX-junan Müncheniin ettei tarvitse vaihtaa junaa. Nyt oli kuitenkin ajallisesti järkevämpää ottaa tämä yhden vaihdon juna. Vaihto tapahtuisi Augsburgissa (aivan ihana kaupunki, tähän aiheeseen palataan varmasti) ja siitä yhdellä junalla suoraan rautatieasemalle. Augsburgiin saavuttaessa, huomaan saman ongelman kuin Immenstadissa. Kertakaikkiaan toiselle lauturille ei pääse muuten kuin rappusia pitkin. Kerkesimme juuri ja juuri oikealle laiturille kun juna saapui. Olin jo hieman oppinut että pyörä/vaunu-paikat ovat viimeisessä vaunussa. Sinne sitten kivuttiin ja siellä innokas mies auttoi meidät kyytiin. Mummi tokaisi auttajalle että "Ich bin Finnland", hän siihen että hän olikin ollut juuri siellä lähellä, Islannissa nimittäin. Jaa-a? Siinä vaiheessa kun mentiin istumaan ja Mummi tokaisi että "ihanaa, täällä on ilmastointi", olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Totuus selvisi hetken päästä. Konduktoori tuli ja pyysi lipun. Ojensin meidän Bayern-Ticketin, hän kysyi että "onko tällä luvallista matkustaa tällä junalla"? Johon vastasin että "Jaaaa, onko tämä ICE"? Hän sanoi että tämä juna on valkoinen, eli kaikki punaiset junat ovat niitä joihin lippu kelpaa. Meidän piti maksaa 59€ lisää, se siitä halvasta Bayern-Ticketistä. Ensin kuulin väärin eli 9,50€, ojensin kymmenen euron setelin ja hän vähän nikotteli että eikun 59€. En tiedä kuinka moni tietää mutta saksassa sanotaan luvut toisinpäin eli neunundfünfzig. Eli tässä menee helposti halpaan, niin kuin minä menin. Siinähän sitten kikateltiin kun oli ilmastoitu juna ja päästiin puolessa tunnissa Müncheniin.



Tähän valkoiseeen junaan ei sitten kannata nousta Bayern-Ticketillä.


Puolilta päivin oltiin perillä ja kierreltiin hieman kauppoja. Käytiin syömässä Augustiner Klosterwirt:ssä, se oli väärä valinta. Ilma ei ollutkaan niin lämmin ja varjossa tuuli ja oli kylmä. Ruokalista oli täynnä Baijerilaisia herkkuja, mutta ne ei meille oikeen maistu. Listalla oli pari kala-annosta ja nehän me sitten valittiin. Mummi otti lohta ja yllätys oli se että se olikin kylmäsavustettua eikä paistettua. Minä kun sain ruoka-annoksen nenän eteen niin Kimille tuli nälkä. Aika yllättävää?

Ruoka oli kuitenkin hyvää ja Kimin mielestä oma käsi maistuu parhaalta.


Tällä reissulla ei nautittu Münchenistä niin täysin rinnoin kuin oli tarkoitus. Marienplatzilla käytiin ja siitä S-junalla takaisin rautatieasemalle. Haettiin Mummin matkalaukku tavarasäilytyksestä ja saatoimme Mummin oikeaan S-junaan. Hei hei Mummi, kiva kun kävit, Kimi vilkutti Mummille mutta Mummi ei enää huomannut. Olin katsonut että yksi juna lähtisi meille päin kymmentä vaille neljä, laiturille päästessä tuli kuulutus että kyseinen juna on peruttu. No niinpä tietenkin, niin minun tuuria. Katsoin että 16.20 lähtee seuraava juna, mutta siinä olisi kaksi vaihtoa. Päätin kuitenkin mennä sillä junalla. Ajattelin että kyllä joku aina auttaa. Pyörä/vaunuosasto olikin jo aika täynnä ja kukaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua tai antaakseen tilaa. Omituista, yleensä saksalaiset ovat erittäin avuliaita. Otettiin paikka haltuun ja Kimi alkoi olla jo vähän hermona. Hän itki vähän ja huomasin että vaippa pitää vaihtaa, niin kuin kaikki vaatteet. Vaihdoin vaippaa ja puhuin Kimille suomea. Kimi ei kuitenkaan rauhoittunut vaan hänellä oli myös nälkä. Ei muuta kuin Kimille tissi suuhun ja sain hetken hengähdystauon. Kimiä siinä nostelin että röyhtäys tulisi niin eikös housuihin tullut kunnon satsit. Ei muuta kuin uudelleen vaipan vaihtoon, onneksi Kimi on vielä niin pieni eikä hajuhaittoja ole. Mietin siinä kuitenkin että pitäisikö sittenkin vaihtaa junaa. Kanssamatkustajat tuijotti niin oudosti. Oltiin siinä puolessa tunnissa vaihdettu jo pari kertaa vaipat ja oltu rinta paljaana, eikä juna ollut vielä edes lähtenyt. Jännityksellä odotin että mitä tämä matka tuo vielä tullessaan. 



Matkalla Müncheniin ICE:ssä.


Seuraava vaihto oli Buchloessa ja onneksi seuraava juna lähti samalta laiturilta. Junaa vaihtaessa tuli vastaan taas se outo ilmiö. Kukaan saksalaisista ei tehnyt elettäkään antaakseen tilaa lastenvaunuille tai väsähtäneelle äidille. Joten päätin jättää vaunut itsekseen siihen keskelle. Menin istuskelemaan Kimin kanssa muualle ja vastapäätä istuikin muutama mukava nainen. Yksi tarjoutui pitämään minun vesipulloa kädessään, kun minulla oli kädet täynnä. Tämä on sitä normaalia saksalaisten toimintaa. Juttelimme mukavia ihan tuntemattomien kanssa. Tämä on yksi asia miksi tykkään asua Saksassa, aina löytyy juttuseuraa.


Koko matkan ajan Kimi oli nätisti, ei itkenyt (paljoa) ja vieraat ihmiset olivat ihastuneita pikkuisesta. Apua sai jos vaan joku oli paikalla (no näitä lastenvaunuosastolla matkustajia ei nyt lasketa mukaan).Viimeinen vaihto oli Kemptenissä samalla laiturilla ja konduktööri auttoi lastenvaunut junanvaunuun (ei ollut enää matalalattia). Immenstadissa sain apua rappusten kanssa. Auto oli tallessa parkkihallissa ja se maksoi vaan 2€. Siitä sitten 20 minuutin ajomatka kotiin ja eikun suoraan nukkumaan.



Viimeinen vaihto ja saatiin olla rauhassa vaunuosastolla.


Huom! Münchenissä lastenvaunujen (polkupyörien/pyörätuolien) kanssa matkustavat. Kun jäätte pois Hauptbahnhof:lla niin jääkää pois vasemmalta vaikka neuvotaan oikealta. Koska hissi ylös sijaitsee vain siellä keskellä. Nyt jouduttiin menemään rullaportaita ylös vaikka se on kielletty. Karlsplatzilta ei myöskään löydetty muuta reittiä ylös kuin rullaportaat, ehkä oli huonosti merkattu tai huono näkö. Marienplatzilta hissi alas löytyi yllättävän helposti, se on heti siinä Kaufhofin kulmalla. Nämä meidän Baby Jogger lastenvaunut olivat ihan hyvät myös kaupunkioloihin, vaikkei ollut kääntyvät etupyörät.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Miten äitiys on minua muuttanut?

Mielestäni olen edelleen oma höpsö hullu (ehkä vähän hullumpi) itseni. Vaikka nyt sitä pitäisi muistaa käyttäytyä, kun on pikkuinen jolle pitää olla esimerkkinä. Mielestäni äitiyteen ei valmistuta yhdessä yössä vaan siihen kasvetaan yhdessä lapsen kanssa. Itse olen ollut vasta vähän aikaa äiti. Välillä tulee mietityksi haasteita ja miten niistä selviää. Vuoden tai viiden vuoden päästä tähän kysymykseen osaan vastata paljon paremmin, uskoisin niin.





Minulla on kuitenkin aika paljon kokemusta vauvojen- ja lastenhoidosta. Olen ollut perheissä tilapäisenä apuna tai kokopäiväisenä hoitajana. Olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista, mutta se oma on aina oma. Jotkut kavereistani ehkä luulivat etten halua omia lapsia olihan mottoni pitkään "Lapset on ihan kivoja kunhan ne ei ole omia". Koitin ehkä suojella itseäni jos käykin niin etten satu saamaan lapsia.


Viisi kuukautta sitten minulla ei ollut aavistustakaan millaista on olla äiti. Eikä se tunne ole vielä kamalasti muuttunut. Paljon on opittu asioita, ihan kantapään kautta tai kuultu joltain neuvoja ja sitä on muuteltu itselle sopivaksi. Mutta paljon on vielä edessä, niin paljon että ei edes osaa aavistaa mitä kaikkea.


Minä olen nyt äiti, ja minun pitäisi tietää kaikki. Alussa oli haasteellista ja varsinkin jos toinen kysyi mikä vauvalla on hätänä? Niin itsekkin untuvikko etten osannut sanoa kuin että "en tiedä".  Nyt osaan jo lukea vauvan kasvoilta, ilmeistä, eleistä ja itkun äänensävystä mikä on hätänä. Mutta joskus käy niin ettei mikään niistä mitä koitat autakkaan. Yksi ikävä tunne on se kun et saa lastasi rauhoitettua. Sinä olet äiti ja kyllä nyt oma lapsi pitäisi saada rauhoitettua. Kaikkein ikävin tunne on se kun näkee että lasta sattuu ja et voi yksinkertaisesti auttaa. Voit yrittää helpottaa lapsen olotilaa, mutta myös itseäsi pitäisi osata rauhoittaa. Pahimpina hetkinä on/oli parempi laittaa musiikki täysille ja tanssia. Jotenkin se musiikki ja tanssi rauhoittaa vauvan (ja äitin) ja hetken päästä vauva on rauhoittunut ja ehkä täydessä unessa. Mikä ihana tunne, se tunne kun onnistut jossain asiassa.


Moni kyseli että onko ihanaa olla äiti? Totta kai on. Olenhan tätä odottanut pitkään, jossain vaiheessa jopa näytti siltä että äidiksi tuleminen on mahdotonta. Mutta luojalle kiitos että saatiin pieni lahja, pieni Kimi. Tai että onko äitiys muuttanut minua jotenkin? Ei ainakaan toistaiseksi. Ainoa on se että on oikeasti joku josta pitää huolehtia ja olla hänelle se aikuinen. Ja jos ei lasketa niitä alkuvaiheen hormonipöräyksiä. Se oli aivan kauheeta huomata kuinka nopeasti pinna kiristyi nollasta sataan sekunnissa. Mikä ei ole itselle ominaista ollenkaan. Toinen kysyi jotain ja jo alkoi otsassa suoni kiristyä. Nyt voi jo vähän naureskella asioille, ei kaikki ole niin vakavaa. Naiset/äidit muistakaa antaa isien tehdä asioita omalla tavallaan. Ei kaikki ole niin pilkun tarkkaa. Lapsella on kaksi vanhempaa ja  hän tarvitsee molempia.


Kuinka ihanaa onkaan sulkea pikku-Kimi syliin, pusutella ja halitella. Toinen on aina aivan innoissaan, ihan sama mitä sitä tekee. Niin, tiedän jossain vaiheessa olen Kimin mielestä tyhmä enkä osaa enkä tiedä mitään. Mutta nyt nautin siitä että olen Kimille se ainoa oikea.


Ihanaa on olla parisuhteessa jossa asiat ovat hyvin. Voin sanoa että jos suhde olisi ollut yhtään huonolla pohjalla, niin oltaisiin varmaan jo erottu. Nyt jälkeen päin ajateltuna ensimmäiset kolme kuukautta oli yhtä kaaosta. Minä, järjestyksen ihminen inhoan jos joku asia ei mene oman mielen tai suunnitelman mukaan. Niin sitä vaan pitää oppia ja kasvaa paremmaksi. Se että et edes kerkeä jutella, nähdä tai antaa iltasuukkoa puolisollesi saatikka mitään muuta. Meillä oli omat tapamme ja Kimi pisti tosissaan kaikki uusiksi. Nyt on jo helpottanut ja pystytään iltaisin jo nauttimaan toistemme seurasta.


Neuvoja olen saanut monia mutta paras neuvo on ollut se että "vain sinä tiedät mikä on parasta sinun lapsellesi, sinä et voi tehdä mitään väärin". Tällaiset ohjeet ovat ihan parhaita. Tai no niin, yksi kaveri kirjoitti jos joku juottaa kokista vauvalle niin ehkä silloin kannattaa puuttua asiaan.


Mutta haasteita on edessä kun aion kasvattaa lastamme "suomalaisittain" Saksassa. Saas nähdä mitä kaikkea eteen tulee. Niistä varmasti kirjoittelen kunhan tulee ajankohtaiseksi.





Yksi ilta imettäessä tuli pieni runo mieleen.



"Pienet jalat, pienet kädet,
sinä siinä tuhiset.
Pienet jalat, pienet kädet,
lämpöä ja turvaa haet.
Pieni nenä, pieni suu,
taivaalla vahtii kuu.

Pieni nenä, pieni suu,
Äiti ja sinä, ei kukaan muu.
Pienet silmät, pienet korvat
tarkkaavaisina ovat.
Pienet silmät, pienet korvat
nukahtamaisillaan ovat."

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viehscheid


Oberstaufen 2016



Tämä kiukkunen lehmä keksi lehmänkellolle toisenlaista käyttöä.


Täytyy sanoa että syksyisin täällä on oma tunnelmansa. Syykuussa saattaa olla vielä lämpimiä päiviä ja tämä onkin sesonkiaikaa hotelleille ja ravintoloille. Syyskuun puolessa välissä alkaa ihan paras meno, nimittäin lehmäjuhlat. Meillä päin tätä kutsutaan Viehscheidiksi. Lehmät ovat viettäneet kesän vuorilla ja kun talvi on tulossa niin lehmät ajetaan alas. Ja sitä juhlitaan isosti, lehmät koristellaan lehmänkelloilla, kukkasilla, havuilla ja muilla koristeilla. Umzug eli kulkue kulkee läpi kylän, miehet ja pojat nahkahousuissaan, naiset ja tytöt Dirndlit päällä. Kulkueessa voi olla mukana myös hevosia, poneja ja vuohia, ne ovat myös koristeltu asianmukaisesti.




Oberstaufen 2016


Kulkue tulee päätepisteeseen ja laitetaan hakaan odottelemaan hakijoita. Haitarimusiikki soi ja kalja virtaa. Tarjolla on pommes (ranskanperunoita), schupfnudel mit sauerkraut  (pastaa jossa seassa hapankaalia, sipulia ja pekonia) sekä bratwurstia (makkaraa), steak (pihviä) tai leberwurst (kts. vanha kirjoitus) im semmel eli sämpylässä. 


Nahkahousut hommissaan.

Jossain vaiheessa vapaana haa´ssa olleet lehmät otetaan kiinni (vähän kuin poroerottelussa, jos se nyt yhtään selventää). Ja laitetaan sitten kiinni poikkipuihin, lehmien omistajat tulevat ne myöhemmin hakemaan. 


Oberstaufen 2016


Nahkahousuilla on tapana polttaa myös erikoistupakkaa, vaikkei normaalisti polttaisi niin tässä juhlassa se on "pakko". Ihan vaan tiedoksi että Itävallan puolella joissain kylissä näissä juhlissa myös lapset saavat polttaa tupakkaa!! On aika härskin näköistä kun 8-vuotias tyttö polttaa kuin vanha tekijä.



Oberstaufen 2012

Meidän pikkukylällä on omat juhlansa, ihan pienessä mittakaavassa. Kulkueessa taitaa olla vain kolmisenkymmentä lehmää. Oberstaufenissa jossa on ISOT juhlat, siellä on n. 700 lehmää. Maiernhöfenissä on n. 200 lehmää. Näitä juhlia on kolmen viikon aikana useita. Allgäussa avauksen tekee aina Oberstaufenin lehmäjuhlat. Lehmäkulkue saattaa kävellä pitkänkin matkan vuorelta alas. Hochgratilta tai viereisiltä vuorilta (esim. Falken, Rindalphorn) Falkenilta matkaa alas Weissachiin (jossa ne Oberstaufenin lehmäjuhlat konkreettisesti ovat) on 15 km. Pisin matka taitaa olla Maiernhöfenin lehmillä, tämä kulkue kulkee 35 km:n matkan. Minä aluksi luulin että ei ne oikeasti kävele niin pitkää matkaa, mutta näin ne ihan livenä matkalla (katso kuva instagramista). Huh, täällä on ollut tänä vuonna kova helle joten paimenpojat/tytöt ja lehmät tietää tehneensä. 



Muutama lehmänkello.

Tarjolla on myös markkinameininkiä kun myynnissä on Obstlerista (viinaa) Flammkucheniin (ranskalaista pizzaa) ja puukengistä hattuihin. Maierhöfenissä on myös tivolitunnelmaa, lapsille on tarjolla karusellia ja "narunvetoa".



Nämä tässä ovat laukkuja eivät syötäviä pipareita.



Markkinoilta voit ostaa hattuusi työvälineitä.


Oberstaufen 2016, tämä lehmä on puettu asiaankuuluvin varustein.


Voin sanoa että näissä juhlissa pääsee aitoon perinteiseen saksalaiseen tunnelmaan. Ja tätä ei ole tehty vain turisteja varten. Vaan tämä perinne on jatkunut vuosikausia ja varmasti jatkuu vielä toiset. Suosittelenkin tänne matkustamista juuri silloin. Jos kunto riittää niin voi käydä läpi kaikki lehmäjuhlat lähialueella. Linkki Allgäun alueen Viehscheid tarjontaan. Vielä kerkeää tämän vuoden lehmäjuhliin jos olet nopea. Herzlich Willkommen!




Maiernhöfen 2016 ja alppitorvet


Maiernhöfen 2016

p.s. Meitä voit seurata myös instagramissa nimellä asentajahiltunen


Ja meidät löytää nykyään myös facebookista: Suomalainen im Allgäu